ESE-energia oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty tuotantotalouden diplomi-insinööri Janne Saarela. Hän aloittaa tehtävässään 1.5.2025. Yhtiön hallitus tiedotti asiasta 30.1.2025.
Saarela siirtyy tehtävään Kotkan Energia oy:n energiajohtajan sekä Kotka-Gas oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Saarelalla on vahva kokemus energian tuotannosta sekä kaukolämpö- ja energialiiketoiminnan johtamisesta. Hänen kokemuksensa muutosjohtajuudesta sekä strateginen näkemys yhtiön tulevasta suunnasta ovat olleet keskeisiä tekijöitä valinnassa.
Esen pitkäaikainen toimitusjohtaja Erkki Karppanen jää eläkkeelle. Hänen johdollaan Ese panosti merkittävillä tavoilla Pursialan voimalaitokseen.
Mikkelin kaupungin konserniyhtiöihin kuuluva Etelä-Savon Energia on tuottanut valoa, lämpöä ja hyvinvointia Mikkelin seudulle jo 125 vuoden ajan. Vuonna 1900 perustettu yhtiö on kasvanut reilussa sadassa vuodessa valonsynnytyslaitoksesta kiertotalouden pioneeriksi.
Kuva: Heidi Makkonen