Kaupunginhallitus, kokous 24.3.2025
§ 114 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset
Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 115 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja
Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 116 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2025 täytäntöönpanot
Todettuaan, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene kaupunginvaltuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia, kaupunginhallitus päättää niiden täytäntöönpanosta esityslistan päätösesityksen mukaisesti.
§ 117 Paikallinen sopimus sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan viranhaltijan palvelussuhteen ehdoista
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan palvelussuhteen ehdoista ja oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan paikallisen sopimuksen. Sopimus tulee voimaan 1.8.2025 ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on kummallakin sopijapuolella kolme (3) kuukautta.
§ 118 Paikallinen sopimus maatalouslomittajien kilometrikorvaus korkeampi korvaus
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan paikallisen työehtosopimuksen voimaantulevaksi välittömästi ja oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan paikallisen sopimuksen. Paikallinen sopimus on voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa päättymään heti, mikäli ylimääräisten korvausten osalta tulee muutoksia valtion korvausten osalta.
§ 119 Lomitusesihenkilön virkanimikkeen muutos lomituspalvelujen asiakkuuspäälliköksi
Kaupunginhallitus päätti muuttaa lomitusesihenkilön (vakanssi 9397) virkanimikkeen lomituspalveluiden asiakkuuspäälliköksi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että viran kelpoisuusehtona on soveltuva toisen asteen koulutus tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto.
§ 120 Ajankohtaiset edunvalvonta-asiat
Merkittiin tiedoksi.
§ 121 Päämajakoulun sisäilmakorjaukset eteläsiipi, urakkatarjouksen hyväksyminen ja aloituslupa
Merkitään, että Risto Rouhiainen ilmoitti olevansa esteellinen (hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta. Ilmoitus hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Päämajakoulun eteläsiiven sisäilmakorjauksen edullisimman urakkatarjouksen: Rakennusurakka: Rakennusliike Avikainen Oy, 384 900,00 euroa (alv 0 %)
Lisäksi kaupunginhallitus päätti myöntää hankkeelle aloitusluvan ja oikeuttaa talonrakennuspalvelut solmimaan urakkasopimuksen edellä hyväksytyn urakoitsijan kanssa normaalein sopimusehdoin. Edelleen kaupunginhallitus toteaa, että hankintayksikkö on selvittänyt tarjoajalta tarjouspyynnön mukaisuuden sekä tarjouksen sisällön. Tarjoajan kanssa pidetyssä selonotossa todettiin, että tarjoajalla on taloudelliset ja tekniset mahdollisuudet suorittaa urakka annetulla tarjoushinnalla.
Tarjouksen hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta, vaan sopimus syntyy vasta sopimisasiakirjojen allekirjoituksilla.
§ 122 Hanhijärven – Saarijärven ym. vesistöjen rantaosayleiskaavan muutos
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Hanhijärven – Saarijärven ym. vesistöjen rantaosayleiskaavan muutoksen tiloilla Vanharanta 491-467-11-23 (osa) ja Makomäki 491-467-11-24 (osa), asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Riihisaari – Savonlinnan museolta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
§ 123 Väliaikainen rahoitus ELY-keskuksen tukemaan hankkeeseen, Saimaan Drone Oy
Mikkelin kaupunginhallitus päätti myöntää Saimaan Drone Oy:lle väliaikaisen hankerahoituksen 153 000,00 euroa. Rahoitus myönnetään korottomana ja vakuudettomana, ja se on maksettava takaisin hankkeen päätyttyä, kuitenkin 31.5.2026 mennessä. Päätöksen jälkeen voimassa olevia kaupungin myöntämiä väliaikaisia lainoja julkishyödyllisten yhdistysten ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin on yhteensä 317 671,54 euroa
§ 124 Eron myöntäminen Mika Marttiselle keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Mika Marttiselle hänen pyytämänsä eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
§ 125 Alue- ja kuntavaalit 2025 – Muutoksia vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoihin
Kaupunginhallitus päätti valita ja vahvistaa esitetyt henkilöt jäseniksi ja varajäseniksi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.