Kaupunginhallitus, kokous 26.5.2025
§ 185 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset
Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 186 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja
Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 187 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestys
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan muutetun ehdotuksen rakennusjärjestykseksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy ehdotuksen ja samalla määrää rakentamislain 24 §:n mukaisesti päätöksen täytäntöön pantavaksi 1.7.2025 lukien riippumatta siitä, onko päätös saanut lainvoiman.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 188 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n konsernilaina 2025
Kaupunginhallitus päätti antaa Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:lle konsernilainatarjouksen edellä esitetyillä ehdoilla. Mikäli Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy hyväksyy lainatarjouksen, kaupunginhallitus päättää myöntää konsernilainan yhtiölle tarjouksessa esitetyin ehdoin. Lainan myöntämisen edellytyksen on, että yhtiö asettaa riittävät vakuudet lainalle.
Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n kanssa. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset myöhemmät muutokset lainan takaisinmaksuaikataulun lyhentämiseen liittyen.
§ 189 Suonsaaren vastaanottokeskuksen kunnostaminen, lisämääräraha
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin investointiohjelmaan vuodelle 2025 myönnetään Suonsaaren vastaanottokeskukselle (Sote-kiinteistöt) 180 000 euron määrärahan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksesta.
§ 190 Määrärahasiirrot Rantakeitaan uimahallin kloorikoneen uusimiseen
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että Rantakeitaan uimahallin kloorikoneinvestointiin osoitetaan määräraha tekemällä investointiohjelmaan vuodelle 2025 projektille 32999 TA-määräraha, irtain omaisuus, Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta (TA 200.000 euroa) seuraavat määrärahasiirrot investointiohjelman sisällä:
projektilta 28008 Urheilupuiston nurmikentän sadevesijärjestelmät (TA 100 000 euroa) siirretään 30 000 euroa
projektilta 28012 Haukivuoren tenniskentät, hiekkatekonurmi (TA 80 000 euroa) siirretään 18 000 euroa
projektilta 28001 Liikuntapaikkarakentaminen ja kunnostus (TA 125 000 euroa) siirretään 30 000 euroa.
§ 191 Vaalikelpoisuus kunnan toimielimiin sekä tasa-arvolain soveltaminen toimielimiä valittaessa
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa saatetuksi edellä olevan ja ottaisi sen huomioon toimielimiä valittaessa.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 192 Kaupunginvaltuuston vaalilautakunta 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee toimikaudeksi 2025–2029 valtuuston vaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee vaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 193 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää suorittaa valtuuston puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan vaalin 2.6.2025-31.5.2027 väliseksi ajaksi noudattaen kuntalain 18 §:ssä säädettyä menettelyä.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 194 Kaupunginhallituksen vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee kaupunginhallitukseen ajaksi 2.6.2025–31.5.2027 yksitoista (11) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä 1. varapuneenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 195 Keskusvaalilautakunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2025–2029 viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se määrää, missä järjestyksessä varajäsenet tulevat jäsenten sijaan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 196 Tarkastuslautakunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee tarkastuslautakuntaan toimikaudeksi 2025–2027 yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee olla valtuutettuja.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 197 Konsernijaoston vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee konsernijaostoon 2.6.2025–31.5.2027 väliseksi ajaksi viisi (5) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee jaoston puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 198 Sivistyslautakunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee sivistyslautakuntaan toimikaudeksi 2025-2027 yksitoista (11) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 199 Hyvinvointilautakunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee hyvinvointilautakuntaan toimikaudeksi 2025–2027 yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 200 Kaupunkikehityslautakunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee kaupunkikehityslautakuntaan toimikaudeksi 2025-2027 yksitoista (11) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 201 Lupa- ja valvontajaoston vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee lupa- ja valvontajaostoon toimikaudeksi 2025–2027 viisi (5) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 202 Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokuntaan toimikaudeksi 2025-2027 kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee yhdeksi kahdeksasta jäsenestä henkilöstön edustajaksi opettaja Lauri Ylä-Jussilan ja hänen henkilökohtaiseksi varaedustajaksi verkkokoulutuspäällikkö Aki Luostarisen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 203 Mikkelin Vesiliikelaitoksen johtokunnan vaali 2025–2027
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Mikkelin Vesiliikelaitoksen johtokuntaan toimikaudeksi 2025–2027 kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee yhdeksi kahdeksasta jäsenestä henkilöstön edustajaksi verkostomestari Antti Heinosen ja hänen henkilökohtaiseksi varaedustajaksi käyttöpäivystäjä Siru Teittisen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 204 Mikkelin seudun ympäristölautakunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus palautti asian uuteen valmisteluun.
§ 205 Mikkelin seudun työllisyyslautakunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se nimeää Mikkelin seudun työllisyyslautakuntaan toimikaudeksi 2025–2029 viisi (5) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää lautakunnan puheenjohtajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 206 Anttolan aluejohtokunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Anttolan aluejohtokuntaan toimikaudeksi 2025-2029 seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä valitsee aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan alueen asukkaiden esityksen mukaisesti seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
1. Monica Hakkarainen
2. Riina Jakobsson
3. Jyri Martikainen
4. Petri Noponen
5. Nina Parkkinen
6. Teemu Ripatti
7. Anna-Leena Saarelainen
Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä:
1. Tapani Korhonen
2. Leena Kontinen
3. Mira Saarentaus
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtajaksi Nina Parkkisen ja varapuheenjohtajaksi Petri Noposen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 207 Haukivuoren aluejohtokunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Haukivuoren aluejohtokuntaan toimikaudeksi 2025-2029 seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä valitsee aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan alueen asukkaiden esityksen mukaisesti seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
1. Jari Ahokas
2. Kari Rämö
3. Kati Jaakonen
4. Henna Kääriäinen
5. Mikko Pöyhönen
6. Laura Rantala
7. Seppo Savela
Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä:
1. Susanna Lendiera
2. Eljas Pölhö
3. Sanna Saloviin
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Haukivuoren aluejohtokunnan puheenjohtajaksi Jari Ahokkaan ja varapuheenjohtajaksi Kari Rämön.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 208 Mikkelin pitäjän aluejohtokunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Mikkelin pitäjän aluejohtokuntaan toimikaudeksi 2025–2029 seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä valitsee aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan alueen asukkaiden esityksen mukaisesti seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
1. Anja Heikkilä, Vehmaskylä
2. Olli Humalamäki, Visulahti
3. Laura Paasonen, Otava
4. Lotta Romo, Rahula
5. Jari Sihvonen, Visulahti
6. Raija Suominen, Porrassalmi
7. Heikki Väisänen, Ihastjärvi
Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä:
1. Yrjö Ehrnrooth, Porrassalmi
2. Heljä Kontio, Harjumaa
3. Heikki Tarssanen, Harjumaa
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Mikkelin pitäjän aluejohtokunnan puheenjohtajaksi Raija Suomisen ja varapuheenjohtajaksi Laura Paasosen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 209 Ristiinan aluejohtokunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Ristiinan aluejohtokuntaan toimikaudeksi 2025-2029 seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä valitsee aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan alueen asukkaiden esityksen mukaisesti seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
1. Himanen Vesa
2. Kontturi Helen
3. Korhonen Hannu
4. Pönniö- Kanerva Tarja
5. Syrjäläinen Tuija
6. Tikkanen Petri
7. Vartiainen Jaana
Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä:
1. Heikkinen Markku
2. Parviainen Pasi
3. Hämäläinen Ulla
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Ristiinan aluejohtokunnan puheenjohtajaksi Hannu Korhosen ja varapuheenjohtajaksi Petri Tikkasen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 210 Suomenniemen aluejohtokunnan vaali 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Suomenniemen aluejohtokuntaan toimikaudeksi 2025–2029 seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä sekä valitsee aluejohtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan alueen asukkaiden esityksen mukaisesti seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet:
1. Kristiina Hämäläinen
2. Henna Kauria
3. Minna Kiesilä
4. Rauno Kurtén
5. Jere Naakka
6. Jan Rusakko
7. Susanna Rusakko
Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä:
1. Kari Kauria
2. Terttu Tarhonen
3. Jari Kiesilä
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Suomenniemen aluejohtokunnan puheenjohtajaksi Rauno Kurténin ja varapuheenjohtajaksi Minna Kiesilän.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 211 Kaupunginvaltuuston esityslistojen lähettäminen varavaltuutetuille 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuuston kokouksen esityslista lähetetään:
1. Keskustan valtuustoryhmässä seitsemälle,
2. Kokoomuksen valtuustoryhmässä viidelle,
3. SDP:n valtuustoryhmässä viidelle,
4. Vihreiden valtuustoryhmässä neljälle,
5. Perussuomalaisten valtuustoryhmässä kolmelle,
6. Kristillisdemokraattien valtuustoryhmässä kahdelle,
7. Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä kahdelle varavaltuutetulle.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 212 Edustajien nimeäminen maakuntaliiton edustajainkokouksen 14.8.2025
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Etelä-Savon maakuntaliiton edustajainkokoukseen yhden edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 213 Edustajan nimeäminen Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se nimeää toimikaudeksi 2025–2029 poliisin neuvottelukuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 214 Kiinteistötoimitusten uskotut miehet 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee kaupungin kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 215 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu, syksy 2025
Kaupunginhallitus päättää oman kokousaikataulunsa kokouksessaan 9.6.2025.
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää pitää valtuuston kokoukset:
8.9.2025
6.10.2025
10.11.2025 klo 12.00 veroprosentit + talousarvio
8.12.2025
26.1.2026
ja että valtuusto kokoontuu tarpeen mukaan kuntalain 94 §:ssä mainitulla tavalla. Kokoukset aloitetaan klo 17.00. Kokoukset pidetään läsnäolokokouksina.
Kaupunginvaltuuston seminaari järjestetään 13–14.10.2025.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§216: LISÄPYKÄLÄ: Etelä-Savon käräjäoikeuden lautamiesten valinta vaalikaudelle 2025–2029
Asian kuvaus: Kuntaliiton yleiskirjeessä
”Käräjäoikeuden lautamiehet
Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 3 §:n mukaan lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Jos käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu useampia kuntia, Tuomioistuinvirasto vahvistaa kunkin kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrän ensisijaisesti kuntien henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän suhteessa. Jokaisesta kunnasta on kuitenkin valittava vähintään yksi lautamies.
Lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.
Lautamiesten kelpoisuusvaatimuksista ja valintaperusteista säädetään 2 §:ssä. Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.”
Tuomioviraston päätöksen TIV/303/2021 mukaan lautamiesten lukumäärä Mikkelin kaupungissa v. 2025-–2029 on kymmenen lautamiestä.
Etelä-Savon käräjäoikeus on pyytänyt kuntia suorittamaan lautamiesvalinnat 31.7.2025 mennessä.
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen kymmenen henkilöä Etelä-Savon käräjäoikeuden lautamiehiksi.
Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.