Naton pohjoisen alueen maavoimajohtoportaan sijoittuminen Mikkeliin lähenee. Ensimmäiset upseerit aloittavat työskentelynsä Mikkelissä tulevana syksynä.
Lähivuosina Mikkeliin saapuu 26 upseeria ennen lopullista vahvuutta, joka on viitisenkymmentä. Upseereja tulee Suomen lisäksi aluksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Alankomaista. Mikkelin kaupungin, Suomen Maavoimien sekä Nato-liittolaisten kesken järjestettiin tapaaminen tiistaina 27. toukokuuta. Samana päivänä kaupungintalolla järjestettiin tiedotustilaisuus. Kaupunginjohtaja Janne Kinnusen mukaan Mikkeli-kirjassa avataan nyt uusi luku.
– Olemme keskustelleet yhdessä palveluista, joita Mikkeli tarjoaa sotilashenkilöstölle ja heidän perheilleen. On ollut todella miellyttävää työskennellä yhdessä. Olemme varmoja, että vahva kumppanuutemme jatkuu, kun liikumme kohti uutta kansainvälistä yhteistyötä.
Maavoimajohtoportaan saapuminen Mikkelin Karkialammelle Suomen Maavoimien yhteyteen tarkoittaa, että Mikkelistä tulee entistä kansainvälisempi kaupunki.
– Naton saapuminen luo mahdollisuuksia sekä asukkaillemme että yrityksillemme. Kansainvälisyys avaa ovia. Olemme sitoutuneita rakentamaan tervetulleen ja kannustavan ympäristön uusille saapujille ja heidän perheilleen, Kinnunen sanoo.
Mikkeli on valmistautunut myös käytännön tasolla Nato-henkilöstön tulemiseen. Nato on kulkenut merkittävänä osana kansainvälisen ja vieraskielisen viestinnän ja suunnittelun lisäämistä. Kaupunki on aloittanut kaksikielisen koulupolun ja varhaiskasvatuksen suunnittelun, ryhtynyt yhteistyön kiinteistönvälittäjien kanssa sekä muun muassa tehnyt Nato-henkilöstölle tarkoitetun englanninkielisen Mikkeli-esitteen.
Suomen Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Pasi Välimäen mukaan Naton pohjoisen alueen maavoimajohtoportaan sijoittuminen Suomeen ja Mikkeliin on vahva osoitus luottamuksesta.
– Natossa tunnetaan meidän osaamiseemme, suorituskykyymme ja pohjoisten alueitten tuntemuksemme. Valmistelut ovat edenneet hyvin ja huolellisesti. Mikkeliin tulee hyvin valikoituja upseereja vaativiin tehtäviin.
Piakkoin Karkialammella suunnitellaan Naton pohjoisten alueiden maajoukkojen toimintaa. Sodan aikaan Mikkeli toimisi aitona maavoimien päämajakaupunkina, koska Karkialammelta käsin toimintaa ei pelkästään suunniteltaisi, vaan sitä myös johdettaisiin.
Mikkeliläisille Naton läsnäolo ei vielä näy katukuvassa, eikä se tule suuremmin näkymään tulevaisuudessakaan. Komentaja Välimäki kuitenkin paljastaa, että Karkialammen sotilasalueelle todennäköisesti rakennetaan yksi uusi rakennus ja lipputankojen rivistö, jonne nousee niiden maiden lippuja, joiden sotilaita Mikkelissä työskentelee.
Kuva: Kaupunginjohtaja Kinnunen ja komentaja Välimäki.
Mikkeli valmistautuu Nato-upseerien saapumiseen
