Mikkelin seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitys etenee. Kevään 2025 aikana kuntien liikenneturvallisuustilannetta arvioitiin onnettomuustilastojen, liikennerikostilastojen sekä kyselyiden avulla. Hankkeen ohjausryhmä on sopinut seudullisista tavoitteista ja painopisteistä, joiden pohjalta suunnittelutyötä jatketaan elokuussa. Hanke valmistuu joulukuun loppuun mennessä.
Seudulla asuvien ja alueella liikkuvien mielipiteitä ja kokemuksia liikenteen turvallisuudesta selvitettiin kyselyllä 31.3.–30.4.2025. Kyselyyn vastasi Mikkelin seudulla noin 560 henkilöä ja he jättivät kartoille yhteensä 1 592 pistettä. Mikkelistä vastauksia kyselyyn antoi arviolta 120 henkilöä ja kartoille kertyi 559 merkintää. Kaikista karttapisteistä taajama-alueelle kohdentui 73 prosenttia.
Koko seudun vastauksia tarkasteltaessa turvallisimmiksi kulkutavoiksi koetaan henkilöautoilu ja jalankulku. Turvattomimmiksi kulkutavoiksi koetaan sähköpotkulaudat, mopoilu ja moottoripyöräily sekä pyöräily. Myös joukkoliikenne koettiin monessa kunnassa erittäin turvattomaksi, mutta vastauksia tarkemmin tutkiessa syyksi oli usein mainittu joukkoliikennevaihtoehdon puuttuminen eikä niinkään joukkoliikenteen turvattomuus.
Mikkelissä huolta asukaskyselyyn vastanneissa herättävät erityisesti teiden ja katujen laatupuutteet. Seuraavaksi eniten turvattomuutta aiheutuu korkeista ajonopeuksista, jalankulun tai pyöräily-yhteyksien puutteista sekä turvattomista tienylityspaikoista. Selvästi seudun keskiarvoa enemmän korostuvat turvattomaksi koetut pysäkkijärjestelyt. Ongelmien jakauma vaihtelee kuitenkin sen mukaan ollaanko taajama-alueilla vai niiden ulkopuolella. Esimerkiksi teiden kuntoon liittyvät ongelmat korostuvat lähinnä taajama-alueiden ulkopuolella, kun taajamissa suurimmat huolet liittyvät ajonopeuksiin ja tienylityksiin.
Tutustu asukaskyselyn tuloksiin: