Mikkelin kaupunki selvittää kyselyllä, mikä on osallisuuden tilanne kaupungissamme. Osallisuus tarkoittaa tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon, voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja saa tarvittaessa tukea.
Haluamme kuulla, miltä sinusta tuntuu arjessa. Koetko kuuluvasi joukkoon? Voitko vaikuttaa omaan elämääsi ja ympäristöösi? Koetko, että sinulla on mielekästä tekemistä? Saatko tukea, kun sitä tarvitset?
Kyselyn tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva mikkeliläisten osallisuuden kokemuksesta. Kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma julkaistaan syksyllä 2025, ja kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa, jonka avulla voimme kehittää toimintaamme vastaamaan paremmin kaupunkilaisten tarpeita. Tavoitteena on, että jokainen kokee tulevansa kuulluksi ja että kaikilla on mahdollisuus toimia, osallistua ja vaikuttaa omassa arkiympäristössään sekä koko kaupungissa.
Vastaaminen vie vain muutaman minuutin, mutta sillä on suuri merkitys. Kysely perustuu THL:n kehittämään, tutkittuun ja luotettavaan osallisuusindikaattoriin. Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti.
Pääset vastaamaan kyselyyn tästä (klikkaa linkkiä). Kyselyyn voi vastata 7.9.2025 asti. Kiitos vastauksestasi!
Kuva: Pihla Liukkonen