Mikkelin koululaiset tutustuvat Kulttuuripolulla monipuolisesti kulttuuriin ja taiteeseen

Taidenäyttely.

Kulttuuripolku on Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden sekä perusopetuksen toteuttama kulttuuriopetussuunnitelma, jonka kautta jokainen mikkeliläinen 1.–9.-luokkalainen pääsee tutustumaan erilaisiin kulttuuri- ja taidesisältöihin. Sisällöt ovat vierailuja paikallisissa kulttuurilaitoksissa tai eri taiteenalojen ammattilaisten vierailuja kouluilla.

Kulttuuripolku on olennainen osa peruskoulun opetussuunnitelmaa ja sen tarkoitus on tuoda taide ja kulttuuri tasavertaisesti osaksi arkea, ja tutustuttaa kaikki peruskoululaiset paikalliseen kulttuuriin ja kulttuurihistoriaan. Kulttuuripolku on vahvistettu kulttuuri- ja vapaa-aika- sekä opetuslautakunnassa marraskuussa 2008. Kulttuuripolkua on alusta asti toteutettu osana kaupungin peruspalvelua ilman ulkopuolista rahoitusta.

Kulttuuripolun syksy alkaa kiireisenä, kun syyskuun alkupuolella taiteilijat alkavat kiertää kouluilla ja oppilaat kulttuurikohteissa. Ekaluokkalaiset pääsevät tutustumaan sirkuksen saloihin, kolmosluokkalaiset käyvät Mikkelin teatterin harjoituksissa ja viidesluokkalaiset tutustuvat kotiseutuun Urpolan kartanon maisemissa. Kuutosluokkalaiset puolestaan pääsevät tutustumaan kaupunginorkesterin musiikkiin ja arkeen sekä tekemään elokuvia Leevi Heinosen elokuvapajoissa.

Muille luokka-asteille on pitkin vuotta tarjolla erilaisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä muun muassa Kenkäverossa, Mikkelin taidemuseossa ja kouluille jalkautuvissa pajoissa sekä ysiluokkalaisten omaehtoiseen kulttuuriharrastamiseen tarkoitetun K9-kulttuurikortin muodossa. Kulttuuripolun ehkä odotetuin ja mieleenpainuvin sisältö on perinteinen nelosluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhla, jossa muun muassa kätellään kaupunginjohtajaa, nostetaan malja Suomelle, nähdään erilaisia esityksiä ja tanssitaan diskossa.