Kaupunginvaltuusto tarkasteli mikkeliläisten hyvinvoinnin tilaa

Kaupungintalo.

Mikkelin kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran kesätauon jälkeen maanantaina 8. syyskuuta.

Linkki: Kokouksen 8.9.2025 esityslista

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi hyvän elämän ohjelman, hyvinvointikertomuksen ja hyvinvoinnin tilan seurannan vuodelta 2024. Hyvinvoinnin tilan tarkastelussa hyvää kehitystä on muun muassa lasten ja nuorten harrastamisen hyvä taso, yksinäisyyden kokemuksen vähentyminen aikuisväestössä ja raittiiden lisääntyminen eri ikäryhmissä.

Sen sijaan huolestuttavaa kehitystä hyvinvointiraportissa on muun muassa koululaisten aamupalan ja kouluruoan syömättömyyden yleisyys, liikkumisen vähäisyys kaikissa ikäryhmissä, koulukiusaamisen lisääntyminen, ahdistuneisuuden lisääntyminen, nikotiinituotteiden käytön lisääntyminen nuorten keskuudessa sekä omaishoitajuuden kasvavat haasteet.

Hyvinvointityöhön liittyvä esteettömyyssuunnitelman seuranta painottaa fyysistä elinympäristöä, liikennettä, tietoteknisiä ratkaisuja sekä niiden saavutettavuutta ja viestintää. Raportissa todetaan muun muassa, että kaupunkikeskustan kevyen liikenteen väyliä on paranneltu ja että Mikkelille on laadittu liikennevalojen yleissuunnitelma, jossa on muun muassa liikennevalojen saneerausohjelma.

Kaupunginvaltuuston päätökset 8.9.2025 pykälittäin


§ 105 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Hyväksyttiin.

§ 106 Pöytäkirjan tarkastus

Hyväksyttiin. Pöytäkirjan tarkastavat Marita Hokkanen (kesk.) ja Teemu Horn (kok.).

§ 107 Hyvän elämän ohjelman, hyvinvointikertomuksen ja hyvinvoinnin tilan seuranta 2024

Merkittiin tiedoksi.

§ 108 Porrassalmen pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivittäminen

Hyväksyttiin.

§ 109 Oikaisukehotus Ristiinan eteläosan lampialueen ranta-asemakaava ja Honkataipaleen ranta-asemakaavan muutos/UPM-Kymmene Oyj

Hyväksyttiin.

§ 110 Mikkelin seudun ympäristölautakunnan vaali 2025–2029

Hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto nimesi Mikkelin seudun ympäristölautakuntaan seuraavat jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä: Pia Hokkanen (Emmi Mattsson), Maria Närhinen (Silja Kallioinen), Laura Rantala (Heikki Tarssanen), Olli Ylönen (Reijo Nykänen).

§ 111 Etelä-Savon käräjäoikeuden lautamiesten valinta vaalikaudelle 2025–2029

Hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto valitsi lautamieheksi Nina Jussi-Pekan.

§ 112 Etelä-Savon Energia Oy:n vuosikatsaus 2024

Merkittiin tiedoksi.

§ 113 Valtuustoaloite: Kylien turvallisuuden ja varautumisen suunnitelman laatiminen

Merkittiin tiedoksi.

§ 114 Valtuustoaloite: Taidemuseon tilakysymykset on ratkaistava

Merkittiin tiedoksi.