Unelmakaupunki Mikkeli 2025 tuo esille kulttuurin juhlaa syyskuun lopussa ja lokakuun alussa

Kirkkopuiston suihkulähde.

Kaupunki herää eloon monipuolisella kulttuuritapahtumalla, kun neljän esityksen kokonaisuus vie yleisön matkalle historian, liikkeen, elokuvamusiikin ja perinteisten virsien maailmaan. Mikkelinpäivän ympärille rakentuva festivaali järjestetään 29.9.–5.10. eri puolilla kaupunkia, ja se kutsuu mukaan niin mikkeliläiset kuin vierailijatkin.

Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa Mikkelin identiteettiä ja tuoda esiin historiaan ja nimeen liittyvää juhlapäivää. Ohjelmassa nähdään kulttuuria, musiikkia ja yhteisöllisiä elämyksiä, jotka tekevät mikkelinpäivästä helposti lähestyttävän ja kaikille avoimen juhlan.

Tapahtumaa rahoittaa Mikkelin kehitysyhtiö Miksein hallinnoima Keula kohti Mikkeliä -hanke, joka on saanut rahoituksensa Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahasta. Rahoituksen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.

Tuotannosta vastaa Heidi Lehtoranta, jonka johdolla mikkelinpäivästä tehdään koko kaupungin yhteinen juhla.

Lisätietoja ohjelmasta voi lukea osoitteesta rebemol.info/unelmakaupunkimikkeli.