Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut tekee tulevana talvena uuden kaksisuuntaisen latureitin Kalevankankaalta Karikon golfkentän ladulle. Ladun pituus on kokonaisuudessaan 1850 metriä, josta uutta reittiä on 1450 metriä. Aiemmasta tiedosta poiketen Kalevankankaalla oleva Kyrönpellon reitti ei ole käytössä Puolustusvoimien tuoreimman linjauksen vuoksi.
Tällä hetkellä suunniteltua reittiä valmistellaan tulevaa hiihtokautta varten. Ainakin osa reitistä valmistuu kuluvan vuoden puolella. Alueella kulkiessa onkin syytä välttää liikkumista metsureiden ja työkoneiden lähettyvillä.
Siekkilän puolella olemassa olevaa reittiä joen varressa levennetään. Uutta väylää jatkoksi jo olemassa olevalle raivataan sekä Siekkilän että Lehmuskylän puolella. Väylää käytetään kuluvana syksynä harvennushakkuussa ajourana. Uusi latu toimii latukoneen siirtymäreittinä reitiltä toiselle, vähentäen samalla tieajoa latukoneella. Latu tulee palvelemaan paremmin Siekkilän ja Lehmuskylän asukkaita, reitti on käytössä myös kesäkaudella.
