§ 4 Lautakuntien päätökset tiedoksi
Merkittiin tiedoksi.
§ 5 Viranhaltijoiden päätökset tiedoksi
Merkittiin tiedoksi.
§ 6 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset
Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 7 Kaupunginvaltuuston kokouksen 10.11.2025 täytäntöönpanot
Todettuaan, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene kaupunginvaltuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia, kaupunginhallitus päättää niiden täytäntöönpanosta esityslistan mukaisesti.
§ 8 Asemakaavan muutosehdotus 4. kaupunginosan (Kaukola) / Graniittitalo
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti 4. kaupunginosan (Kaukola) korttelia 1 tonttia 211, koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (Ristimäenkatu 5, Graniittitalo), asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Riihisaari – Savonlinnan museo, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Mikkeli-Seura ry, asukasyhdistykset, Etelä-Savon Energia Oy, Mikkelin yrittäjät ry, teleoperaattorit, Puolustusvoimat, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.
§ 9 Kyyhkylä Oy:n saatavien alaskirjaus 2025
Kaupunginhallitus hyväksyi Kyyhkylä Oy:n, yhteensä 461 135,89 euron saatavien kirjaamisen luottotappioiksi kaupungin kirjanpitoon vuodelle 2025. Menokirjaus tehdään tilille 4921 Luottotappiot toimintatuotoista ja oheismateriaalin mukaisille kustannuspaikoille.
§ 10 Lomituksen tietojärjestelmäuudistus ja toimeksiantosopimuksen muutos – Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela)
Kaupunginhallitus hyväksyi lomituksen toimeksiantosopimuksen – maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa ja turkistuottajien lomituspalveluista annetussa laissa tarkoitettu toimeksiantosopimus.
§ 11 Valtuustoaloite katuvalojen kehittämisestä turvallisuuden lisäämiseksi
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan vastauksen valtuutettu Tanja Hartosen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.
§ 12 Valtuustoaloite koululaisten puistoruokailusta Mikkelissä
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan vastauksen valtuutettu Satu Taavitsaisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.