Kaupunginhallituksen päätöksiä 16.3.2026

Kaupungintalon julkisivu.

Kaupunginhallitus, kokous 16.3.2026

§ Esityslista

§ 64 Ilmoitusasiat

Merkittiin tiedoksi.

§ 65 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 66 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 67 Kaupunginvaltuuston kokouksen 8.12.2025 täytäntöönpanot

Todettuaan, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene kaupunginvaltuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia, kaupunginhallitus päättää niiden täytäntöönpanosta esityslistan mukaisesti. Hyväksyttiin.

§ 68 Kehittämishankkeiden rahoitus 2026

Merkittiin, että Jatta Juhola ilmoitti olevansa esteellinen XAMK:n hankkeiden osalta (XAMK:n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta. Lisäksi Arto Seppälä ilmoitti olevansa esteellinen Miksei Oy:n hankkeiden osalta (Miksei Oy:n hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin. 

Kaupunginhallitus päätti myöntää kuntarahoitusta vuodelle 2026 kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet):

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) hankkeet
Kasvua modernista ilmaliikenteestä Itä-Suomeen, enintään 5.000 €

Veej’jakaja ry:n hankkeet
Vee’jakaja ry:n vuoden 2026 leader-kuntarahoitus, enintään 59.796 €.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hankkeet
Balt-Plast-Free, enintään 14.781 €
Baltic Circular Threads, enintään 5.173 €
BalticPFASResolve, enintään 3.414 €
SIWat, enintään 18.587 €
RAKEL – Rakennusten elinkaaren jatkaminen uutta käyttöä kehittämällä, enintään 17.448 €
Saimaa by Cycle – kestävät matkaketjut ja teemalliset pyöräilyreitit, enintään 37.040 €
Monipuolinen Ristiinan Sotakoulu 2026-2027, enintään 23.000 €

Mikkelin kaupungin hankkeet
BEM osaamiskeskus III, enintään 32.628 €

Rahoituksen ehtona on hankkeiden muun rahoituksen toteutuminen suunnitellusti.

§ 69 Mikkelin kaupungin 36. kaupunginosan (Otava) Otavan osayleiskaavan osaa koskeva muutos / Metsä-Mannila aurinkovoima

Kaupunginhallitus hyväksyi alustavasti Mikkelin kaupungin 36. kaupunginosan (Otava) Otavan osayleiskaavan osaa koskevan muutosehdotuksen / Metsä-Mannila aurinkovoima ja asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot seuraavilta tahoilta; Lupa- ja valvontavirasto (LVV), Itä-Suomen elinvoimakeskus (EVK), Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon pelastuslaitos, Mikkelin vesilaitos, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Fingrid, Etelä-Savon Energia Oy, Järvi-Suomen Energia Oy, Otava-Seura ry, Mikkelin yrittäjät ry, teleoperaattorit, Puolustusvoimat, Infra-aluepalvelut ja Rakennusvalvonta -yksiköiltä.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

§ 70 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus 36. kaupunginosan (Otava) / Metsä-Mannila

Kaupunginhallitus päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle.

§ 71 Kuninkuusravien hakeminen Mikkeliin

Kaupunginhallitus päätti olla mukana hakemassa kuninkuusraveja Mikkeliin. Kuninkuusraveihin liittyvästä Mikkelin kaupungin ja Mikkelin Ravirata Oy:n välisestä merkittävästä kumppanuussopimuksesta, sen sisällöstä ja arvosta päätetään myöhemmin erikseen.

§ 72 Keskuskeittiö Isopadan lattioiden ja kylmiöiden korjaus, urakkatarjouksien hyväksyminen ja aloituslupa

Talonrakennuspalvelut esitti, että kaupunginhallitus hyväksyy Mikkelin kaupungin keskuskeittiö Isopadan lattioiden ja kylmiöiden korjaukseen edullisimmat urakkatarjoukset kylmä-, rakennus-ja LVI-teknisistä töistä:

Kylmäurakka: Saipu Oy                                                 634 764,00 €
Rakennusurakka: Rakennusliike Porrassalmi Oy      265 000,00 €
LVI-urakka: Teknocon Oy                                               119 000,00 €

sekä myöntää hankkeelle aloitusluvan ja oikeuttaa talonrakennuspalvelut allekirjoittamaan urakkasopimukset edellä hyväksyttyjen urakoitsijoiden kanssa normaalein sopimusehdoin. Hankkeelle on varattu talousarvion investointiohjelmassa 1,5 M€ vuodelle 2026. Hankkeen päivitetty kustannusarvio tarjousten saapumisen jälkeen on 1,32 M€.

Hankintayksikkö on selvittänyt tarjoajilta tarjouspyynnön mukaisuuden sekä tarjouksien sisällöt. Tarjoajien kanssa pidetyissä selonotoissa todettiin, että tarjoajilla on taloudelliset ja tekniset mahdollisuudet suorittaa urakat annetuilla tarjoushinnoilla.

Kylmäurakan osalta on edullisimman tarjouksen jättäneen Saipu Oy:n kanssa on pidetty tarjouksen selonoton yhteydessä hankintalain § 96 mukainen kuuleminen poikkeuksellisen alhaisesta hinnasta. Annettu selvitys ei anna aihetta tarjouksen hylkäämiseen.

Tarjouksien hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta, vaan sopimukset syntyvät vasta sopimisasiakirjojen allekirjoituksilla.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Hyväksyttiin.

§ 73 Vuoden 2026 verotuloarvio ja talousarvion korjaaminen

Kaupunginhallitus merkitsi asian tiedoksi.

§ 74 Valtuustoaloite koulukuljetusten tasapuolistamiseksi

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan vastauksen valtuutettu Jaakko Väänäsen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.

§ 75 Valtuustoaloite: Koulukuljetuskäytäntöjen arviointi ja kehittäminen Mikkelissä

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan vastauksen valtuutettujen Tuija Syrjäläisen ja Olli Humalamäen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.

§ 76 Valtuustoaloite: Nuorten työllistämistuki pk-yrittäjille Mikkelissä

Hyväksyttiin. Lausuntoja pyydetään Mikkelin työllisyyspalvelut Mikkelin elinvoimapalvelut Mikkelin nuorisopalvelut Mikkelin Yrittäjät ry Etelä-Savon Kauppakamari Miksei Mikkeli Oy Esedu – Etelä-Savon ammattiopisto Mikkelin Nuorisovaltuusto

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen työllisyyspalveluiden valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.

§ 77 Valtuustoaloite: Mikkelin kaupungin osallistavuuden ja väestökehityksen vahvistaminen

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen viestintä- ja markkinointipalveluiden valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.

§ 78 Valtuustoaloite: Loppu työperäiselle hyväksikäytölle

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen työllisyyspalveluiden valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.

§ 79 Valtuustoaloite: Maaseudun linja-autoliikenteeseen lisävuoro ilta-aikaan

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään elokuussa 2026.