Tulvaviemärirakentaminen aiheuttaa erityisiä liikennejärjestelyjä Nuijamies–Kirjalassa

Katumaisemaa.

Mikkelin kaupunki rakennuttaa Nuijamiestenkadulle tulvaviemärin. Uusi tulvaviemäri johdattaa Nuijamiestenkadulle herkästi tulvivia hulevesiä Hevosmiehenpuistoon rakennettaviin tulvapainanteisiin.

Tulvaviemäri rakennetaan Nuijamiestenkatu–Pellervonkatu-risteyksestä Untamonkadun kautta Hevosmiehenpuistoon. Nykyinen hulevesiviemäri jää myös käyttöön. Nuijamiestenkadulla hulevesien pääsyä sekä nykyiseen että rakennettavaan viemäriin tehostetaan lisäämällä hulevesikaivoja ja uusimalla hulevesikaivoja kitakaivoiksi.

Hevosmiehenpuistossa puistoalueen maanpinta muotoillaan kahdeksi erilliseksi painanteeksi, joihin tulvivaa vettä varastoidaan. Rankkasateen jälkeen painanteet tyhjenevät viivytetysti hulevesiviemäriin. Puiston puurivi uusitaan ja puisto säilytetään nurmipintaisena nykyisessä hoitoluokassaan. Samassa yhteydessä jätevesiviemäri ja hulevesiviemäri uusitaan Hevosmiehenkadun ja Jääkärinkadun välisellä osuudella korttelissa 28.

Työkohteeseen sisältyy myös tulvareitin muodostaminen Sammonkadun länsipuolella olevalta Jääkärinkadun tulvimisalueelta. Tulvareitti toteutetaan osuudelle Jääkärinkatu–Yrittäjänkatu Jääkärinkadun eteläreunaan ja Sammonkadun länsireunaan matalana avo-ojana nykyistä ojaa hyödyntäen.

Urakka-aika kestää lokakuuhun 2026 ja pääurakoitsijana on Talpa Infra oy. Työmaa alkaa nykyisen puuston poistolla Hevosmiehenpuistosta huhtikuussa. Työn aikana liikennejärjestelyt tulevat muuttumaan. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan asia. Työmaa-alueella liikkuminen on kiellettyä. Tonteille järjestetään turvallinen kulkuyhteys. Urakoitsija suunnittelee ja tiedottaa tarkemmin liikennejärjestelyistä. Alueen asukkaille on tiedotettu järjestelyistä.