International Work Mikkeli -hankkeessa kehitetään uusi palvelukokonaisuus, jonka tavoitteena on helpottaa kansainvälisten osaajien työllistymistä ja asettautumista alueelle. Samalla vahvistetaan yritysten mahdollisuuksia löytää tarvitsemiaan työntekijöitä sekä rakennetaan Mikkelistä entistä houkuttelevampi kansainvälinen kaupunki.
Ryhmähankkeen toteuttavat Mikkelin kaupungin lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon Koulutus oy sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei oy. Mikkelin kaupunki toimii hankkeen päätoteuttajana ja vastaa kokonaisuuden koordinoinnista, hallinnoinnista, yhteisestä viestinnästä sekä palvelujen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Kaupunki myös seuraa ja arvioi toimenpiteiden vaikuttavuutta organisaatio- ja osallistujatasolla sekä huolehtii tulosten hyödyntämisestä ja mallien juurruttamisesta osaksi pysyvää palvelurakennetta.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen pitää rahoituspäätöstä erittäin merkittävänä Mikkelin tulevaisuuden kannalta.
– Rahoituksen saaminen hankkeeseen on meille erinomainen uutinen. Kansainvälisyyden kehittäminen on strategisesti merkittävä avaus – se tukee suoraan osaajapulan ratkaisua, vahvistaa Mikkelin pitovoimaa ja konkretisoi kaupungin kansainvälistymistavoitteita, Kinnunen sanoo.
Uusia palveluja kansainvälisille osaajille ja työnantajille
Hankkeen aikana Mikkeliin rakennetaan uusia käytännönläheisiä palveluja kansainvälisille työnhakijoille. Tavoitteena on tehdä työn löytämisestä, työelämään kiinnittymisestä ja asettumisesta nykyistä sujuvampaa.
Hankkeessa kehitetään yksilöllisiä palvelupolkuja, joilla voidaan esimerkiksi auttaa työnhaussa, työelämäverkostojen löytämisessä ja osaamisen tunnistamisessa. Lisäksi voidaan tarjota valmennusta suomalaiseen työelämään sekä helpottaa työnantajien ja työnhakijoiden kohtaamista.
Samalla hanketyö tukee alueen yrityksiä kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa sekä kansainvälisen osaamisen hyödyntämisessä. Tämä voi vaikuttaa suoraan yritysten kasvuun ja kilpailukykyyn.
International House Mikkelistä tulee pysyvä palvelu
Hankkeen aikana kokeilluista ja toimiviksi todetuista ratkaisuista tulee osa pysyvää palvelukokonaisuutta, jonka nimi on International House Mikkeli. Tavoitteena on, että jatkossa Mikkeliin muuttava tai Mikkelissä jo asuva saa tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta helposti.
– International House Mikkeli on kaikille avoin kansainvälinen kohtaamispaikka, joka kokoaa yhteen palveluja, neuvontaa, verkostoja ja yhteisöllistä toimintaa sekä tukee uusien ja nykyisten mikkeliläisten kohtaamista, Mikkelin kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Riikka Hälikkä toteaa.
– Mikkeli haluaa olla aiempaa avoimempi ja vetovoimaisempi kaupunki myös kansainvälisestä näkökulmasta. Mikkeli pystyy houkuttelemaan enemmän osaajia, alueen yritykset saavat helpommin työvoimaa, kaupungin väestöpohja monipuolistuu ja pitovoima kasvaa, kun ihmiset jäävät alueelle. Ryhmähankkeen kokonaisbudjetti on 1,55 miljoonaa euroa, josta Euroopan unionin ja valtion tuen osuus on 80 prosenttia. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2026–31.5.2029. Rahoittajana on Itä-Suomen elinvoimakeskus. Rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahasto plus -ohjelmasta (ESR+).
Kuva: Pihla Liukkonen