Mikkelin Naisvuori on jälleen saanut Green Flag Award -tunnuksen

Naisvuoren torni ja puistoalue.

Mikkelin Naisvuori on jälleen saanut Green Flag Award -tunnuksen, nyt jo kuudentena peräkkäisenä vuotena. Tunnuksen näkyvimpänä merkkinä oleva vihreä lippu jatkaa hulmuamistaan Naisvuorella.

Tänä vuonna Green Flag Award viettää 10-vuotisjuhlavuottaan. Green Flag Awardilla on palkittu puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien, jolloin Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puistolle myönnettiin ensimmäinen Green Flag Award -tunnus. Lepaan näyttelyssä 13.8.2026 julkistettiin 25 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja voittajia ja kaksi täysin uutta kohdetta.

Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Ison-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry. 

Tuomareiden mielestä Naisvuori ansaitsee Green Flag Award -tunnuksen erinomaisen kokonaislaadun, korkeatasoisen kunnossapidon sekä poikkeuksellisen siistin ja viihtyisän ympäristön ansiosta. Alue tarjoaa kävijöille turvallisen, helposti saavutettavan ja hyvin hoidetun viheralueen, jossa sekä rakennetut ympäristöt että luonnonelementit muodostavat tasapainoisen ja laadukkaan kokonaisuuden.

Tuomariston vakuutti erityisesti kohteen poikkeuksellinen siisteys ja huolellinen ylläpito. Monipuolinen kasvillisuus, hyvin hoidetut puustot sekä onnistunut niittyjen hyödyntäminen vahvistavat alueen viihtyisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Naisvuoren viimeaikaiset kunnostukset näkyvät positiivisesti koko alueella. Myös alueen aktiivinen käyttö ja yhteisöllisyys nousivat vahvuuksiksi.

Voittajista kaksi ensikertalaisia – Haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen

Ensimmäistä kertaa Green Flag Award -tunnuksen voittivat Pietarsaaren Koulupuutarha ja Mäki-Matin perhepuisto Jyväskylässä. Green Flag Award -tunnuksen uusivat Naisvuoren lisäksi Mikkelipuisto Mikkelissä, Ahlman Edun kampus Tampereella, Pirkkalan hautausmaa, Kulosaaren hautausmaa, Vaasan Vanha ja Uusi hautausmaa, Tuusulan Fjällbon puisto, Myllyrannan tapahtumapuisto Lempäälässä, Marketanpuisto Espoossa, Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Kellonummen hautausmaa Espoossa, Harju Campus Park Ravijoella, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto ja Snellmaninpuisto Kuopiossa. Lisäksi voittajien joukossa jatkavat Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.

Green Flag Award on kansainvälisesti merkittävä tunnustus 

Laadukkaat Green Flag Award -kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 400 viheralueen kansainväliseen verkostoon 17 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Vuosi 2026 on Viherympäristöliiton kampanjavuosi, jonka teemana on ”Hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä”, jossa nostetaan esiin elävän ympäristön merkityksen ihmisten hyvinvoinnille. Kampanja tekee näkyväksi, miten rakennetun ympäristön viheralueet tukevat arjen hyvinvointia, terveyttä ja yhteisöllisyyttä sekä vahvistavat kuntien elinvoimaa. Kampanjassa tuodaan esiin konkreettisia esimerkkejä eri puolilta Suomea – myös palkitut Green Flag Award -kohteet ovat osa tätä kokonaisuutta.

Kuva: Jonne Vaahtera