Kaupunginhallituksen päätöksiä 12.10.2026

Kaupungintalon etuovi.

Kaupunginhallitus, kokous 12.10.2026

§ Esityslista

§ 268 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 269 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja

Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 270 Waltti Solutions Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Kaupunginhallitus hyväksyi Waltti Solutions Oy uuden osakassopimuksen, yhtiöjärjestyksen sekä hallintosäännön liitteiden mukaisina ja oikeuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan dokumentit Mikkelin kaupungin puolesta. Hallintojohtaja oikeutetaan tekemään asiakirjoihin vähäisiä muutoksia, mikäli sellaiseen ilmenisi tarve. Kaupunginhallitus ehdottaa Waltti Solutions Oy:n hallituksen jäseneksi taloussuunnittelupäällikkö Janne Skottia sekä lippu- ja maksujärjestelmät -ohjausryhmään joukkoliikenneinsinööri Suvi Lipsasta.

§ 271 Eron myöntäminen Janne Vaarasuolle kaupunkikehityslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa Janne Vaarasuon luottamustoimen kaupunkikehityslautakunnassa päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

§ 272 Asemakaavan muutos / Savilahdenkatu 12, Pulkkisenkulma

Keskustelun aikana Heli Kauppinen esitti, että kaava palautetaan valmisteluun siten,​ että selvitetään vielä tarkemmin mahdollisuus 1) toteuttaa tontilla joko nykyinen rakennusoikeus sisäpihan puolelle ja/tai 2) asettaa suojeltujen rakennusten remontoinnille tai muutoksille ehdot,​ joilla rakennushistoriallinen arvo ei museoviranomaisenkaan mukaan tuhoudu. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Lisäksi Jarno Strengell esitti Heli Kauppisen kannattamana lisäystä pohjatekstiin, että asemakaavan nähtävillä olon ja valmistelun aikana ennen seuraavaa kaupunginhallituksen käsittelyä, selvitetään Pulkkisten kulman historiallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostuksen ja jatkokäytön rahoituksen mahdollisuudet yhdessä Mikkelin kaupungin, museoviraston, Elinvoimakeskuksen, vastuumuseo Riirisaaren, Suomen kotiseutuliiton, EU-hankeen, kiinteistön omistajan jne kanssa, minkä 1 – 3 kuukauden aikana asiallisesti ehtii. Jotta luottamushenkilöillä on päätöstä tehtäessä riittävän laaja päivitetty kuva asemakaavamuutoksesta, vaihtoehdoista ja lähes 200- vuotiaan hirsitalokorttelin suojelumääräyksen poistamisesta. Alueellinen vastuumuseo ja ELY- keskus ovat vastustaneet nykyisten rakennusten purkamista.

Äänestettiin.
Pohjaesitys JAA: 9 ääntä. Pekka Pöyry, Tapio Honkamaa, Jatta Juhola, Jani Sensio, Anne Puntanen, Suvi Kähkönen-Valtola, Kirsi Olkkonen, Eero Aho, Petri Pekonen
Strengellin vastaesitys EI: 2 ääntä. Jarno Strengell, Heli Kauppinen

Hallitus keskusteli rahoituksen saamisesta ja totesi, että historiallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostukseen saatava ulkopuolinen rahoitus on julkisille organisaatioille erityisen haastavaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi alustavasti 1. kaupunginosan (Savilahti) korttelin 5 osaa ja tonttia 51 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon maakuntaliitto, asukasyhdistykset, Mikkeli-Seura ry, Etelä-Savon Energia Oy, Lupa- ja valvontavirasto, Riihisaari –  Savonlinnan museo, puolustusvoimat, teleoperaattorit, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut, Etelä-Savon Yrittäjät, Mikkelin Yrittäjät.

§ 273 Kaupunginhallituksen lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntalain 137 §:n muuttamisesta

Kaupunginhallitus päätti antaa valtiovarainministeriölle esityslistan liitteenä olevan lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee kuntalain 137 §:n muuttamista.