Nuoren silmin: viestinnän kesätyöntekijä esittäytyy

Lauri Haapala kaupungintalon edessä

Lauri Haapala kertoo omin sanoin kokemuksiaan kesätöistä Mikkelin kaupungin viestinnässä.

Hei. 

Olen Lauri Haapala, kesätyöntekijä Mikkelin kaupungin viestinnässä. Tässä blogitekstissä kerron hieman itsestäni ja työskentelemisestä kaupungin viestinnässä omasta näkökulmastani. 

Opiskelen seuraavana lukuvuonna Mikkelin Lukiossa ja harrastan golfia, kalastusta ja valokuvausta. Harrastuksistani ja niiden harrastusmahdollisuuksista Mikkelissä kerron myöhemmissä teksteissä. 

Hain viestintään töihin siksi, että se kuulosti mielenkiintoiselta ja vaihtelevalta työltä, josta saisi arvokasta työkokemusta, jota se on myös ollut. Hakiessani ajattelin myös, että pääsisin jollain tavalla hyödyntämään omia valokuvaustaitojani, niin kuin olen päässytkin. 

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun hain kesätöitä/palkallista työtä. TET-jaksoissanikin olen työskennellyt ravintola- ja kaupanalalla, enkä ole aiemmin ollut kaupungilla töissä. Siitä huolimatta minulla ei ollut suurempia toiveita tai odotuksia työhön liittyen, kunhan pääsisin monipuolisesti tekemään erilaisia asioita eikä tekeminen loppuisi kesken ja nämä toiveet ovatkin viestinnässä hyvin toteutuneet. 

Sillä olen päässyt ottamaan kuvia esimerkiksi Kuntaliiton TE-aluekierrokselta, kansainvälisiltä suurmarkkinoilta tai sitten vain kierrellyt omatoimisesti ympäri Mikkeliä ottaen kuvia rakennuksista, maisemista tai luonnosta. Valokuvien ottamisen lisäksi olen muokannut kuvia, sekä lisännyt niitä kuvapankkiin ja kirjoittanut muita blogitekstejä. 

Kuva: Mikko Mäkeläinen