Kaupunkistrategia voi kuulostaa suurelta ja vaikeasti hahmotettavalta suunnitelmalta. Hyvinvointikoordinaattori Arja Väänäsen mukaan strategian ydin on lopulta hyvin yksinkertainen: Miten tavallinen arki sujuu? Ja miten sen haluttaisiin sujuvan?
– Jokaisella mikkeliläisellä täytyy olla mahdollisuus elää hyvää, turvallista ja sujuvaa arkea. Hyvinvointi näkyy siinä, että ihmisellä on kokemus hyvästä elämästä, turvallisuudesta ja toimintakyvystä, Väänänen sanoo.
Turvallisuus ei tarkoita pelkästään sitä, että ympäristö on fyysisesti turvallinen, kaduilla on valaistus tai joukkoliikenne on toimivaa. Yhtä tärkeäksi asiaksi nousee turvallisuuden tunne, jota rakennetaan pienin teoin.
– Turvallisuus syntyy esimerkiksi siitä, että ihminen kokee kuuluvansa joukkoon, tulee kohdatuksi tasavertaisena, voi ilmaista itseään pelkäämättä syrjintää tai rasismia ja voi käyttää palveluita ilman turhia esteitä, Väänänen muistuttaa.
Liikkuminen lisää hyvinvointia
Hyvinvointi ei synny vain sosiaali- ja terveyspalveluissa. Myös kunnilla on tärkeä rooli hyvinvointityössä.
Arja Väänänen näkee Mikkelin arjen vahvuutena sen, että moneen paikkaan ja palveluiden luokse pääsee helposti jalkaisin tai polkupyörällä. Kun koulu, harrastuspaikka, kauppa tai työpaikka ovat saavutettavissa lihasvoimin, liikkumisesta tulee luonnollinen osa päivää. Samalla kasvavat sekä fyysinen hyvinvointi että arjen sujuvuus.
– Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Mikkelin kaupungilla on kävelyn ja pyöräilyn edistämisryhmä, joka osaltaan on edistänyt ja seurannut kevyen liikenteen toimia ja kulttuuria kaupungissa. Työtä riittää paljon. Kaupungin tehtävä on huolehtia siitä, että ympäristö ja päätöksenteko tukevat liikkumista. Reittejä pitää ylläpitää ja kehittää niin, että kävely ja pyöräily ovat aidosti helppoja vaihtoehtoja, Väänänen sanoo.
Viime aikojen näkyviä uudistuksia ovat uudet pyörätielevennykset Nuijamiehessä ja Kaukolassa. Liikenneturvallisuuteen ja sujuvaan liikkumiseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
Arkiliikunnan rinnalla Väänänen korostaa kulttuurin merkitystä. Kirjastopalvelut ovat vuodesta toiseen suosituimpia kunnallisia palveluita. Kaupungilla on myös museotoimintaa sekä yleisten kulttuuripalveluiden tuottamia tapahtumia ja kulttuurikasvatusta.
– Tapahtumat, harrastukset ja yhteiset kokemukset lisäävät elinvoimaa ja vahvistavat tunnetta siitä, että Mikkeli on hyvä ja monipuolinen paikka elää.
Lasten ja nuorten ääni kuuluviin
Mikkelin kaupungin strategiassa lasten ja perheiden hyvinvoinnilla on erityinen painoarvo. Väänäsen mukaan tärkeää on se, että lapset ja nuoret eivät ole vain palveluiden käyttäjiä, vaan myös niiden kehittäjiä.
Mikkeli on sitoutumassa lapsiystävällisen kunnan toimintamalleihin ja käytäntöihin, joissa lapsia ja nuoria kuullaan aidosti. Kun nuori huomaa, että hänen mielipiteellään on merkitystä, syntyy kokemus osallisuudesta. Samalla vahvistuu tunne omasta arvosta ja paikasta yhteisössä.
– Tulevaisuuden usko rakentuu usein pienistä asioista. Siitä, että joku kuuntelee, välittää ja ottaa mukaan. Monet nuorten haasteet ovat lopulta ratkaistavissa varhaisella tuella ja läsnäololla, Väänänen sanoo.
– Kun lapset ja nuoret voivat hyvin, hyöty ulottuu koko yhteisöön. Hyvinvoivat nuoret kiinnittyvät vahvemmin omaan kotikaupunkiinsa ja näkevät tulevaisuutensa osana sitä.
Jokainen kuuluu Mikkeliin
Hyvinvoiva kaupunki on myös yhdenvertainen kaupunki. Jokaisen mikkeliläisen äänen pitäisi kuulua. Käytännössä se vaatii joskus erityistä huomiota niihin ryhmiin, joiden näkökulmat jäävät helposti vähemmälle.
– Kun Mikkelin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelmaa valmisteltiin, tärkeimmät ideat saatiin suoraan vähemmistöryhmien edustajilta. He tietävät itse parhaiten, mitä arjessa tarvitaan ja missä asioissa voimme onnistua paremmin, Väänänen kertoo.
Kyse voi olla pienistäkin teoista. Siitä, että palveluissa huomioidaan erilaiset taustat ja tarpeet tai että ihmisille syntyy kokemus siitä, että he ovat tervetulleita osaksi yhteisöä. Kun arki toimii, ihmiset voivat hyvin. Silloin myös Mikkeli voi hyvin.
Tämä artikkeli on osa juttusarjaa, joka käsittelee Mikkelin kaupunkistrategiaa. Mikkelin visio on ”Mikkeli – Kansainvälinen puhtaan veden ja kokonaisturvallisuuden päämaja Saimaalla”. Strategian teemoja ovat
1. Hyvinvoiva kuntalainen ja sujuva arki
2. Koulutus, osaaminen ja työllisyys
3. Elinvoima, yritykset ja investoinnit
4. Vahva talous ja vaikuttavuus
5. Henkilöstö – strategian toteuttajat.
Mikkeli on arvoiltaan reilu, rohkea, rakentava ja turvallinen. Lue lisää Mikkelin strategiasta: mikkeli.fi/strategia.