Kaupunginhallitus, kokous 21.9.2026
§ 243 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset
Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.
§ 244 Asemakaavan muutos 1.kaupunginosa (Savilahti) Veturitallit
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Mikkelin kaupungin 1.kaupunginosan (Savilahti) Veturitallit asemakaavan muutoksen.
Kaupunginhallitus totesi kokouksessa, että muutoksen valmistelussa on huomioitu kattavasti kaupunkilaisten huolenaiheet esimerkiksi pohjavesi- ja maaperävaikutusten osalta.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
§ 245 Eron myöntäminen Maarit Oravalle sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa Maarit Oravan luottamustoimen sivistyslautakunnassa päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
§ 246 Ruoka- ja puhtauspalveluiden tuotantotapaselvitys
Kaupunginhallitus päätti, että ruoka- ja puhtauspalvelujen tuottamista jatketaan kaupungin omana toimintana.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että oman toiminnan tehostamiselle laaditaan koko kaupunkiorganisaatiota koskeva taloudellinen ja toiminnallinen tehostamisohjelma raportissa olevan säästöpotentiaalinen saavuttamiseksi. Tehostamisohjelma tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi marraskuun 2026 aikana.
§ 247 Lake Saimaa ry:n rahoituspyyntö Lake Saimaa DMO:n käynnistystyöhön 2026
Kaupunginhallitus päätti, että Mikkelin kaupunki
- pitää koko Saimaan alueen yhteisen Lake Saimaa DMO:n rakentamista tavoiteltavana ja osallistuu DMO:n vaiheittaiseen käynnistystyöhön;
- varaa käynnistystyöhön enintään 20 000 euroa ilman arvonlisäveroa sillä ehdolla, että kaikki viisi Lake Saimaa ry:n jäsenkaupunkia osallistuvat käynnistystyöhön ja työn 100 000 euron kokonaisrahoitus varmistuu;
- edellyttää, että käynnistystyö toteutetaan vaiheittain siten, että kunkin keskeisen valmisteluvaiheen jälkeen arvioidaan työn tulokset, jatkamisen edellytykset, kustannukset sekä vaikutukset kaupunkien ja nykyisten matkailuorganisaatioiden tehtäviin ja resursseihin;
- edellyttää, että ennen siirtymistä organisaation perustamista ja operatiivista käynnistämistä koskevaan vaiheeseen kaupunginhallitukselle tuodaan erikseen päätettäväksi vähintään ehdotus organisaation juridisesta rakenteesta, omistajuudesta, päätöksenteosta, pysyvästä rahoitusmallista, tehtäväjaosta, henkilöstö- ja osaamistarpeista sekä vaikutuksista nykyisiin toimintoihin ja sopimuksiin;
- toteaa, ettei nyt tehtävä päätös merkitse sitoutumista tulevan DMO-organisaation perustamiseen, omistajuuteen, pysyvään rahoitukseen, henkilöstöratkaisuihin tai tehtävien siirtämiseen, vaan näistä päätetään erikseen valmistelun edetessä toimivaltasäännösten mukaisesti; sekä
- edellyttää, että Mikkelin kaupungille raportoidaan käynnistystyön etenemisestä, kustannusten toteutumisesta ja vaiheiden tuloksista ennen kutakin seuraavaa kaupungin sitoutumista edellyttävää päätöstä.
§ 248 Mikkelin kaupungin ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n kehittämishankkeiden kuntarahoitus
Merkittiin, että Arto Seppälä ilmoitti olevansa esteellinen (Miksein hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta. Ilmoitus hyväksyttiin.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja hallintojohtaja Ari Liikanen ilmoittivat olevansa esteellisiä (BEM4 ohjausryhmän jäseniä). Ilmoitukset hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus päätti myöntää kuntarahoitusta vuodelle 2026 kustannuspaikalta 1412 (kehittämishankkeet):
Mikkelin kaupungin hankkeet
– International Work Mikkeli (IWM), enintään 12.576 €
– BEM osaamiskeskus IV, enintään 10.153 €
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hankkeet
– International Work Mikkeli (IWM), enintään 6.365 €
– BEM Osaamiskeskus IV, enintään 6.492 €
– Nordic SME Risk & Resilience – NSRR (Interreg), enintään 6533 €
– Jakamistalous Mikkelissä – Demonstraatiot (JAKES Demot), enintään 6.634 €
– Jakamistalous Mikkelissä – Investointi (JAKES Investointi), enintään 6.699 €
Rahoituksen ehtona on hankkeiden muun rahoituksen toteutuminen esitetyllä tavalla.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.