Koulu.

7.5.2024 - Tulevat ykköset tutustuvat tiistaina Saimaanportin yhtenäiskouluun

Tiistaina 7.5. kahdeksankymmentä peruskoulun 1. luokan aloittavaa oppilasta pääsee tutustumaan Saimaanportin yhtenäiskouluun. Ekaluokkalaisista muodostuu elokuussa neljä luokkaa uuteen kouluun. Päivän aikana oppilaat pääsevät tutustumaan tuleviin luokkakavereihin, opettajiin ja tiloihin. Saimaanportin […]

Koulun logo seinällä.

3.4.2024 - Saimaanportin yhtenäiskoulun tutustumiskierrokset kiinnostavat yhä – huhtikuun kierrokset varattiin loppuun minuuteissa

Saimaanportin yhtenäiskoululle järjestetään kaksi kierrosta torstaina 11.4.2024. Näille kierroksille oli varattu kaupunkilaisille yhteensä 150 paikkaa, jotka varattiin loppuun muutamassa minuutissa. Alle puoli tuntia kierroksen täyttyminen jälkeen oli jonotuslistalle kertynyt jo […]

Rehtori ja oppilaita kävelemässä kohti uutta koulua.

4.3.2024 - Urheilupuiston koulun oppilaat ja henkilökunta marssivat Saimaanportin yhtenäiskouluun

Saimaanportin yhtenäiskoulun toiminta Urpolassa on alkanut. Urheilupuiston koulun oppilaat ja henkilökunta siirtyivät keskustan parakkikoulustaan uuteen kouluun yhteisellä marssilla maanantaiaamuna 4.3. Kevään 2024 aikana Saimaanportin yhtenäiskoulun oppilasmäärä on yli 400 ennen […]

Koulun aulatiloja.

22.2.2024 - Saimaanportin yhtenäiskoulun ja jätevedenpuhdistamon kierrokset varattiin loppuun viidessä minuutissa

Mikkelin kaupungin synttäriviikolla järjestettävien Saimaanportin yhtenäiskoulun ja jätevedenpuhdistamon kierrokset täyttyivät alle viidessä minuutissa ilmoittautumisten alettua 22.2. kello 10. – Kierrosten suuri suosio yllätti kaikki, sanoo kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Heidi […]

Koulun henkilökuntaa.

7.2.2024 - ”Odotukset ovat korkealla” – Saimaanportin yhtenäiskoulun henkilökunta on valmiina arkeen uudessa koulussa

Saimaanportin yhtenäiskoulun arki alkaa yläkoululaisten osalta maanantaina 4. maaliskuuta. Kävimme haastattelemassa kahta opettajaa ja koulunkäynnin ohjaajaa, jotka odottavat koulun avautumista suurella innolla. Monipuoliset tilat ja ympäristö saavat paljon kiitosta, mutta […]

Saimaanportin yhtenäiskoulu

5.1.2024 - Saimaanportin yhtenäiskoulu odottaa nyt oppilaita – Uusi koulu luovutettiin Mikkelin kaupungille perjantaina 5.1.2024

Viitostien varteen Urpolaan rakentunut Saimaanportin yhtenäiskoulu on näyttävä ja onnistunut maamerkki. Mikkeli haluaa panostaa lasten ja nuorten turvalliseen ja viihtyisään oppimisympäristöön. 850 oppilaalle ja 120 työntekijälle suunniteltu koulu aloittaa toimintansa […]

Saimaanportin yhtenäiskoulu

18.12.2023 - Saimaanportin yhtenäiskoululla valmistaudutaan rakennusvalvonnan lopputarkastukseen

Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaalla on pidetty useampia käyttöönottotarkastuksia ja toiminnan testauksia eri järjestelmistä, kuten turvavaloista, yleisäänentoistosta ja savunpoistosta. Työmaalla pidettiin viime viikolla myös pelastusviranomaisen ennakkokatselmus. Edessä on myös rakennusvalvonnan lopputarkastus. NCC […]

Koulun sisätiloja.

11.12.2023 - Järjestelmien käyttöönottotarkastukset ja toimintakokeet jatkuvat Saimaanportin yhtenäiskoululla

Tällä viikolla Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaalla jatketaan alueiden viimeistely- ja loppusiivoustöitä sekä järjestelmien käyttöönottotarkastuksia ja toimintakokeita. Viime viikolla rakennuksessa tehtiin paloilmoitin- ja sprinklerijärjestelmän käyttöönottotarkastuksia ja käytönopastuksia. NCC:n työmaatiedotteet ja aiemmat tiedotteet […]

Koulun sisätiloja.

4.12.2023 - Viimeistelytyöt ovat jatkuneet Saimaanportin yhtenäiskoululla

Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaalla tehdään nyt viimeistelytöitä. Rakennuksen loppusiivoustyöt on jo aloitettu yhdellä lohkolla. NCC:n työmaatiedote kertoo, että rakennuksessa jo aloitettu huolto- ja käyttäjähenkilökunnan käytönopastuksia. Käytönopastuksia jatketaan tulevina viikkoina. Saimaanportin yhtenäiskoulu […]

Koulurakennus.

24.11.2023 - Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaatiedote 24.11.2023

Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaalla on tällä viikolla tehty viimeiset toimintakoepuhtaustarkastukset rakennuksen aulan alueella. Rakennuksen viimeisen ilmanvaihdon palvelualueen mittaus ja säätötyöt aloitetaan ensi viikon maanantain toimintakokeiden jälkeen. Työmaalla on tällä viikolla tehty […]