Nuoria tanssijoita.

23.5.2024 - Mikkeliläiset voivat osallistua hyvän elämän valmisteluun asukastilaisuuksissa 29. ja 30.5.

Mikkelin kaupunki valmistellaan parhaillaan lakisääteistä hyvinvointisuunnitelmaa, joka on samalla kaupungin strateginen hyvän elämän ohjelma. Ohjelman perustana käytetään hyvinvoinnin tilaa. Hyvinvoinnin tilan mukaista hyvää kehitystä on tärkeä jatkaa ja tukea jatkossakin. […]

Katariina Romo, Maiju Leskinen ja Ilona Halmesmäki.

29.4.2024 - Aina ei tarvitse jaksaa! Mikkeliläisille ja kangasniemeläisille on tarjolla voimaa ja valoa

Joskus elämä voi muuttua erityisen kuormittavaksi ja eteen tulee pysähtymisen paikka. Mikkeliläisille ja kangasniemeläisille on tarjolla tukea Voimaa ja valoa elämään -hankkeen avulla. Hankkeen rahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto (ESR+), Sosiaali- […]

Henkilö katkaisemassa kädellään savuketta.

12.4.2024 - Nyt voit ottaa kantaa Etelä-Savon päihdetilanteeseen

Etelä-Savon hyvinvointialue kysyy asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Hyvinvointialue haluaa tietää, millaiset asiat päihteiden ehkäisytyössä olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan […]

Kengät hyllyllä.

14.2.2024 - Etelä-Savon hyvinvointialueen Palveluluukku on uusi asiointikanava lasten, nuorten ja perheiden terveysasioissa

Helmikuun alussa toimintansa aloittaneessa Palveluluukussa yhdistyy neuvoloiden, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden asiointikanavat. Palveluluukussa voi asioida Etelä-Savon hyvinvointialueen eli Eloisan nettisivujen chatissa tai soittamalla numeroon 015 744 […]

Kenkiä kenkähyllyssä.

8.11.2023 - Ristiinassa on todettu tulirokkoa

Ristiinassa on todettu joitakin tulirokkotartuntoja varhaiskasvatus- ja kouluikäisillä lapsilla. Hyvinvointialue Eloisan asiantuntijat ja testausryhmä ovat kartoittamassa ja hoitamassa asiaa. Jos Ristiinan alueen varhaiskasvatus- tai kouluikäisellä lapsella tai hänen perheenjäsenellään on […]

Liikkujan viikko -mainos.

14.9.2023 - Euroopan liikkujan viikko 16.–22.9. kannustaa pohtimaan arkisia liikkumisvalintoja

Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Liikkujan viikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja juhlistavat […]

Mikkelin kaupungintalo.

24.8.2023 - Ruokamyrkytysepäilyyn liittynyt epidemia rauhoittunut – lintuinfluenssasta ei uutta tiedotettavaa

Mikkelin häiriötilanteiden johtoryhmä kokoontui torstaina 24.8.2023 käymään läpi tilannekuvaa ruokamyrkytysepäilystä ja lintuinfluenssasta Mikkelissä. Uusia ruokamyrkytysepäilytapauksia ei ole tullut tietoon ja epidemia näyttäisi olevan rauhoittunut. Ruokamyrkytysepäilyn selvittämistä jatketaan yhdessä Ruokaviraston ja […]

Nuori henkilö sohvalla.

31.7.2023 - Etelä-Savon hyvinvointialue avaa nuorten mielenterveys- ja päihdechatin

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa avaa 2.8. uuden chat-palvelun. 13–17-vuotiaiden nuorten mielenterveys- ja päihdechat tulee osaksi Eloisan digitaalista sosiaali- ja terveyskeskusta osoitteessa etelasavonha.fi. Uudesta chat-palvelusta tavoittaa nuorten mielenterveys- ja päihdeasioihin perehtyneen sairaanhoitajan. […]

Vauva neuvolassa.

4.5.2023 - Etelä-Savon hyvinvointialueen neuvolat avaavat chat-palvelun 8.5.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan nettisivuilla palveleva chat on saavuttanut suuren suosion alkuvuoden aikana. Nyt myös Eloisan neuvoloiden terveydenhoitajat avaavat oman palvelunsa chatissa maanantaina 8.5. Neuvolachat on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin kello […]

Liikuntavälineitä.

14.4.2023 - Vape-hankkeen kaupungeissa tarjotaan tukea työkykyyn liikunta- ja elintapaohjauksella myös jatkossa

Työ- ja toimintakykyä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle (Vape) -hankkeessa toteutettiin vuoden 2022 aikana monia tukitoimia kohdekaupunkien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön työssä jaksamisen, työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämiseksi. Yksi mukana olleista kaupungeista […]