Joanna Herranen, Helena Vitikainen, Janne Kinnunen

19.12.2023 - Mikkelin kaupunki lahjoitti joulukorttivarat Mikkelin Pelastakaa lapset ry:lle

Mikkelin kaupunki on perinteiseen tapaan lahjoittanut joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Kaupunki toimii näin myös tänä vuonna. Johtoryhmä päätti lahjoittaa joulukorttivarat eli 2500 euroa Mikkelin Pelastakaa lapset ry:lle. Yhtä perinteiseen tapaan […]

Mikkelin kaupungintalo.

4.12.2023 - Kaupunginhallituksen päätöksiä 4.12.2023

Kaupunginhallitus, kokous 4.12.2023 § Esityslista § 377 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista […]

Jalanjälkiä lumessa.

29.11.2023 - Etelä-Savon väestönmuutoksen ennakkotiedot: Kokonaisnettomuutto kohosi Mikkelissä positiiviseksi

Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-lokakuussa 2023 yhteensä 434 henkilön verran (-0,33 prosenttia), vaikkakin lokakuussa väestö lisääntyi 16 hengen verran. Edellisenä vuonna väkiluku väheni tammi-lokakuussa 921 henkilön verran. […]

Mikkelin kaupungintalo.

27.11.2023 - Kaupunginhallituksen päätöksiä 27.11.2023

Kaupunginhallitus, kokous 27.11.2023 § Esityslista § 366 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista […]

Ilmakuva talvisesta Mikkelin Hallitustorista.

24.11.2023 - C21-kaupunkien kaupunginjohtajat: Kuntatalous kaipaa vahvistamista, ei yllätysleikkauksia

C21-kaupunkien johtajat eivät hyväksy valtiovarainministeriön viime viikolla ilmoittamaa valtionosuuksien lisäleikkausta. Leikkaus asettaa kunnat äärimmäisen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Kaupunginjohtajat vaativat hallitukselta konkreettisia ratkaisuja ja leikkausten pikaista kohtuullistamista, myös vuosien 2025–2027 osalta. […]

Joulu_MikkelinKaupunki_kynttilä_joulutorttu

8.11.2023 - Mikkelin joulunavausta vietetään lauantaina 25.11. – Katso vinkit joulunajan tapahtumiin!

Mikkelin joulunavaus valtaa torin lauantaina 25.11. Klo 10-13. Tervetuloa mukaan joulutunnelmaan, kun joulupukki saapuu kaupunkiin ja kaupunginjohtaja sytyttää jouluvalot torille. klo 10.00. Joulupukin johtama kulkue lähtee liikkeelleLähtö Lyseon kentältä. Kulkue […]

Ilmakuva talvisesta Mikkelistä.

22.11.2023 - Kasvukaupungit: Ilman todellista kompensaatiota valtionosuuksien lisäleikkaukset kostautuvat kipeästi

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina 17.11.2023 tiedotteen verotustietojen päivittymisestä sote-siirtolaskelman osalta. Myöhemmin maanantaina hallitus kertoi jaksottavansa leikkaukset vuosille 2025–2027. Päivitysten myötä kuntien valtionosuuksia leikataan pysyvästi ja merkittävästi ennakoitua enemmän. Asukasta kohden vaikutukset […]

Kaupungintalon julkisivu.

20.11.2023 - Kaupunginhallituksen päätöksiä 20.11.2023

Kaupunginhallitus, kokous 20.11.2023 § Esityslista § 349 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista […]

Kaupungintalo

13.11.2023 - Kaupungin talousjohdossa sijaisjärjestelyjä

Janne Skott aloittaa kaupungin määräaikaisena vs. talousjohtajana. Syynä järjestelyyn on talousjohtaja Tiia Tamlanderin vuoden mittainen virkavapaa.  Mikkelin kaupungin talousjohtaja Tiia Tamlander jää vuoden mittaiselle virkavapaalle 20.11.2023 alkaen. Virkavapauden ajaksi Tamlander […]

logo

15.11.2023 - Mikkelin laajan ruokamyrkytysepidemian syy selviämässä

Mikkelissä 16.8.2023 tapahtuneen koululaisten ruokamyrkytysepidemian ruokanäytteiden tutkimuksia on jatkettu Ruokavirastossa. Tortillalettunäytteistä on todettu korkeita pitoisuuksia kalsiumpropionaatti-lisäainetta. Korkea kalsiumpropionaattipitoisuus on todennäköinen syy koululaisten oireiluun. Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden toteuttaman ja THL:n analysoiman […]