Essoten influenssarokotteet riittävät rokotusajan varanneille

Rokotus käsivarteen.

Riskiryhmien influenssarokotukset ovat edenneet Essotessa vauhdilla. Rokotuksia on tehty tähän mennessä kaikkiaan noin 15 000 ja ajanvarauksen kautta rokotuksiin on tulossa vielä noin 2 400 henkilöä.

– Tällä hetkellä rokotteista on jo niukkuutta. Pystymme tämän hetken tiedon perusteella rokottamaan kaikki tähän mennessä ajanvarauksen tehneet, mutta uusia rokotusaikoja emme voi nyt valitettavasti avata, kertoo Essoten tartuntataudeista vastaava lääkäri Hans Gärdström.

Kahden tuhannen kappaleen lisätilaus saataneen Essotelle joulukuussa.

– Avaamme ajanvarauksen uudelleen heti, kun uuden erän toimitus varmistuu, Gärdström sanoo.

Ajan influenssarokotukseen voi varata Essoten sivujen kautta, kun ajanvaraus jälleen aukeaa.