Mikkelin seudulla on todettu salmonellan aiheuttama vatsatauti kahdeksalla henkilöllä joulukuun aikana. Heistä seitsemällä salmonella on tähän mennessä varmistunut Suomessa harvinaiseksi Salmonella Kedougou -bakteeriksi.
Mikkelissä todetut tapaukset liittyvät todennäköisesti toisiinsa ja niiden aiheuttajana on ollut espanjalainen kesäkurpitsa. Uusia tapauksia tähän kesäkurpitsaerään ei todennäköisesti ole enää tulossa, kyseistä kesäkurpitsaerää ei enää ole markkinoilla.
Saastunut kesäkurpitsaerä oli toisena raaka-aineena 26.11.2020 ja 27.11.2020 tarjolla olleessa porkkana-kesäkurpitsasalaatissa. Salaattia tarjottiin eri yksiköissä yli 6000 henkilölle Mikkelin alueella. Kesäkurpitsa oli hankittu suomalaiselta, valtakunnallisesti toimivalta kasvisten ja vihannesten jatkojalostajalta tukun kautta Mikkelin kaupungin keskuskeittiöön sekä Haukivuoren ja Ristiinan valmistuskeittiöihin valmiiksi silputtuna. Kesäkurpitsaerän toimittanut kasvisten jatkojalostaja on ilmoittanut jatkavansa omien prosessien selvittämistä vastaavan tilanteen ennaltaehkäisemiseksi jatkossa.
Mikkelissä keittiöiden huolellisesti toteuttama omavalvonta mahdollisti sairastumisten syyn nopean selvittämisen. Tapauksia on selvitetty viranomaisten yhteistyönä yhdessä Essoten, Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden ja Mikkelin kaupungin ruokapalveluiden sekä THL:n ja Ruokaviraston kanssa. Lisäksi kaupungin keittiöissä arvioidaan keittiöiden omia prosesseja sekä niissä käytettäviä tuotteita joulukuun salmonellatapauksien vuoksi. Toimenpiteiden tavoitteena on estää kaikin mahdollisin keinoin, että tilanne ei toistu enää Mikkelissä.
Ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelujohtaja Mia Hassinen Mikkelin kaupungilta kertoo, että Mikkelin keskus- ja valmistuskeittiöiden ruokalistoilta on kesäkurpitsa poistettu toistaiseksi. Ulkomaista alkuperää olevia tuotteita joudutaan kuitenkin käyttämään jatkossakin monipuolisten ja vaihtelevien aterioiden valmistamiseksi myös talvi- ja kevätkaudella, jolloin suomalaisia tuoreita kasviksia on rajallisesti saatavilla.
Loppuvuonna on salmonellatapauksia ollut myös muualla Suomessa. Mikkelistä löytynyttä S. Kedougou -bakteeria on todettu joulukuussa myös kahdelta sairastuneelta Satakunnan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireissä. Myös Lapin sairaanhoitopiirissä on marras-joulukuussa sairastunut 18 henkilöä salmonellan aiheuttamaan vatsatautiin, mutta kyseessä on eri salmonellatyyppi kuin Mikkelissä.
Salmonella epidemiat ovat onneksi Suomessa harvinaisia. Tartuntojen määrä on vähentynyt Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana. Vuonna 2019 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 200 salmonellatapausta, joissa tartunta oli saatu Suomessa. ”Salmonella on melko harvinainen epidemian aiheuttaja Suomessa. Kymmenen viime vuoden aikana salmonellan aiheuttamia epidemioita on todettu 0-4 per vuosi. Näissä epidemioissa yleisin tunnistettu tartunnan lähde oli jokin ulkomailta peräisin oleva, kuumentamattomana nautittu elintarvike tai sen raaka-aine”, THL:n epidemiologieläinlääkäri Ruska Rimhanen-Finne kertoo.
Linkki THL:n uutiseen: Salmonellatartuntoja Etelä-Savossa ja Lapissa – aiheuttajina Suomessa harvinaiset salmonellabakteerit