Konserni- ja elinvoimajaoston päätökset 6.5.2025

Kaupungintalon etuovi.

Mikkelin kaupungin konserni- ja elinvoimajaosto kokousti tiistaina 6. toukokuuta.

Linkki: Kokouksen esityslista

Päätökset pykälittäin

§ 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Hyväksyttiin.

§ 21 Pöytäkirjan tarkastus

Pöytäkirjan tarkastavat Jani Sensio (kok.) ja Nina Jussi-Pekka (vihr.).

§ 22 Ennakkokantapyyntö / Kiinteistökehitys Naistinki Oy

Konserni- ja elinvoimajaosto antaa Kiinteistökehitys Naistingille myönteisen ennakkokannan kokouksessa esitellyn noin 1,5 miljoonan euron laajennusinvestoinnin toteuttamiseksi. Hankkeen riskienhallinnasta ja kannattavuudesta on saatu selvitystä kokouksessa. Investointi mahdollistaa MBH Breweriesin toiminnan kehittymisen Mikkelissä. Investointi kuuluu Naistingin toimialaan ja on tarkoituksenmukainen Naistingin ja kaupungin näkökulmasta.

Kaupunginhallitus tekee erillisen päätöksen konsernilainan myöntämisestä.

§ 23 Ennakkokantapyyntö / Mikkelin oppilaitoskiinteistöt Oy

Konserni- ja elinvoimajaosto antaa Mikkelin oppilaitoskiinteistöille myönteisen ennakkokannan kokouksessa esitellyn noin 0,3 miljoonan euron saneerauksen toteuttamiseksi. Hankkeen riskienhallinnasta ja kannattavuudesta on saatu selvitystä kokouksessa. Investointi mahdollistaa Esedun toiminnan Mikkelissä, kuuluu oppilaitoskiinteistöjen toimialaan ja on tarkoituksenmukainen oppilaitoskiinteistöjen ja kaupungin näkökulmasta.

Kaupunginhallitus tekee erillisen päätöksen konsernilainan myöntämisestä.

§ 24 Ennakkokantapyyntö / Mikalo Oy

Konserni- ja elinvoimajaosto antaa ennakkokantana Mikalolle luvan edetä Handelsbankenin lainojen uudelleenjärjestelyssä. Lisäksi konserni- ja elinvoimajaosto edellyttää, että Mikkelin kaupungin talouspalvelut sekä konsernivastuuhenkilö pidetään ajan tasalla uudelleenjärjestelyn etenemisestä.

§ 25 Ennakkokanta Biosairila Oy:n Haukivuoren biokaasulaitoksen myyntiin

Konserni- ja elinvoimajaosto antaa Biosairilalle luvan Haukivuorella sijaitsevan biokaasulaitoksen myymiseen kokouksessa esitellyn selvityksen pohjalta.

§ 26 Mikkelin kesäyliopiston kannatusyhdistys ry:n vuosikokous

Konserni- ja elinvoimajaosto päätti nimetä Mikkelin kesäyliopiston kannatusyhdistys ry:n hallitukseen Aila Marjamaan, Petri Mattilan sekä Sari Noposen.

§ 27 Nimeämiset Sodan ja rauhan keskus Muistin hallintoneuvostoon ja hallitukseen

Konserni- ja elinvoimajaosto nimesi tukisäätiön hallituksen jäseneksi Anni Vepsäläisen, Jukka Jokisen ja Aki Kaurasen. Jaosto päätti, että Mikkelin kaupunki ei esitä tukisäätiön hallituksen puheenjohtajaa. Säätiön hallitus valitsee itse keskuudestaan sopivimman puheenjohtajan. Jaosto myös nimesi Sari Rautiaisen tukisäätiön hallintoneuvostoon. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi jaosto nimesi Jenni Haukion.

§ 28 Mikkelin kaupungin omistajastrategia

Merkittiin tiedoksi.

§ 29 Muut asiat

Merkittiin tiedoksi.

§ 30 Lisäpykälä: Suur-Savo Sähkö Oy:n osakkeen lunastusoikeus

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jarno Strengell (sd.) esitti, että ”Mikkelin kaupunki käyttää lunastusoikeutta, eikä mahdollista uuden yhtiön pääsemistä sisälle Suur-Savon sähköyhtiöön. Tiedossa ei ole, että Suur-Savon Sähkö käyttäisi lunastusoikeutta. Jos osaketta ei kaupunki lunasta, niin käyvän osakkeen arvo nousee ja osakkeiden lunastaminen maksaa jatkossa enemmän.”

Koska kukaan ei kannattanut Jarno Strengellin esitystä, se raukesi. Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Lisätietoja
Pekka Pöyry
konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtaja
pekka.poyry(at)mikkeli.fi
050 544 5199