Mikkelin ilmanlaatua seurataan vuosina 2026 – 2027 siirrettävällä mittausasemalla
Ilmanlaadun seurannan järjestämisvelvoite perustuu valtioneuvoston asetukseen ilmanlaadusta 79/2017. Etelä-Savossa on yksi ilmanlaadun seuranta-asema. Mittauksia kierrätetään Mikkelin ja Savonlinnan kesken. Kaupunkien lisäksi mittauksista aiheutuviin kuluihin osallistuvat paikalliset energiantuotantoyhtiöt. Mittauksien toteutuksesta vastaa kuopiolainen Aeri Oy.
Mittausasema on vuosina 2026 – 2027 Mikkelissä Porrassalmenkadun varressa.
Mittausasemalla seurataan pölyn pitoisuuksina hengitettävien hiukkasten (PM10), ja pienhiukkasten pitoisuuksia (PM2,5) ja vuonna 2026 myös typpidioksidin pitoisuutta.
Kaupungissa näiden epäpuhtauksien suurimmat päästölähteet ovat liikenne ja energiantuotanto. Kaupunkien ilmanlaatuun liikenteellä on suurempi vaikutus, koska liikenteen päästö tapahtuu maanpinnan tasolle suoraan hengitysilmaan.
Tehtyjen seurantamittaustulosten mukaan ilmanlaatu on Mikkelissä ollut pääosin hyvää. Katupöly heikentää ilmanlaatua keväällä maalis-huhtikuussa.
Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot ovat kiristymässä. Nykyiset vuonna 1996 voimaan tulleet ilmanlaadun kansalliset ohjearvot ovat Suomessa voimassa vuoden 2029 loppuun saakka. Uusien vuonna 2030 voimaan tulevien ohjearvojen tavoitteena on, että ne paremmin vastaisivat WHO:n vuonna 2021 päivitettyjä ohjearvoja.
Reaaliaikaiset mittaustulokset ovat nähtävissä Ilmatieteen laitoksen sivuilla.
Lisätietoja saa tarvittaessa ympäristötarkastaja Marita Savolta puh. 044 7944702.
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut