Liikenneinsinööri Roosa Iltanen on rakentamassa sujuvampaa ja turvallisempaa Mikkeliä

Roosa Iltanen.

Roosa Iltanen on Mikkelin kaupungin liikenneinsinöörin virassa ehtinyt muutamassa kuukaudessa kokea, että työ on monipuolista ja palkitsevaa. Aiemmin liikennealaa monesta eri kulmasta nähnyt pirkanmaalainen on valmis rakentamaan sujuvampaa ja turvallisempaa liikenneympäristöä Mikkeliin.

Tampereelta kotoisin oleva ja Kangasalla perheensä kanssa asuva Iltanen viettää Mikkeli-viikot Otavassa. Työ ja ympäristö puhuttelevat. Aiempaa kokemusta Mikkelistä ei ollut, mutta paikat ja ihmiset ovat alkaneet käydä tutuiksi.

– Työnkuva täällä ja kaikki muukin oli kohdallaan. On mukavaa, kun tuntuu, että pystyy oikeasti vaikuttamaan asioihin, Iltanen sanoo.

Liikennealan työ on ollut osa Iltasen elämää jo pitkään. Hän on koulutukseltaan liikenneopettaja ja ehti opettaa autokoulussa melkein yhdeksän vuoden ajan. Kiinnostus liikenneturvallisuuteen kulki mukana ja johti lopulta päätökseen syventää osaamista.

– Päätin lähteä opiskelemaan liikennealan insinööriksi. Valmistuin Hämeen ammattikorkeakoulusta vuonna 2025, Iltanen kertoo.

Valmistumisen jälkeen Iltanen työskenteli noin vuoden ajan ely-keskuksessa erikoiskuljetusten lupa-asiantuntijana vanhempainvapaan sijaisena. Kokemusta on kertynyt aiemmin myös kuljetusalalta.

– Olen ajanut taksia, koululaiskuljetuksia ja kuorma-autoa.

Monipuolinen työ yllättää


Nykyisen työn monipuolisuus on tullut vastaan yllätyksenä – mutta vain positiivisessa mielessä.

– Eipä tule heti samanlaista asiaa vastaan, vaan tehtävät ja tilanteet vaihtuvat paljon, Iltanen kertoo.

– Paljon on opittavaa siitä, miten asiat kaupungissa etenevät, mutta todella paljon on ehtinyt jo oppia, Iltanen jatkaa.

Ajankohtaisista mikkeliläisteemoista erityisesti pyöräilyn ja jalankulun kehittäminen keskustassa on ollut vahvasti esillä. Onpa niinkin, että asioista keskustellaan vilkkaasti sosiaalisen median puskaradioissa tai lehdistön palstoilla.

– Aihe herättää keskustelua ja nousi selkeästi esiin myös liikenneturvallisuussuunnitelmassa, Iltanen sanoo.

Vapaa-ajalla perheen ja koirien kanssa

Työn vastapainoksi vapaa-aika kuluu perheen ja koiraharrastuksen parissa. Kesääkin jo kovasti odotellaan – kesä-Mikkelistä kun on kuultu niin paljon hyvää.

– Suunnitelmissa on käydä Visulahdessa, koska sitä olen lapsilleni mainostanut. Erityisesti vahakabinetti on kohde, missä on pakko vierailla, Iltanen hymyilee.