Nuorten rekrytointituki on saanut erinomaisen vastaanoton Mikkelin seudulla. Valtion rahoittaman tukimallin avulla on tehty jo 25 työsopimusta alle 30-vuotiaiden nuorten työllistämiseksi. Tukea on edelleen hyvin saatavilla ja Mikkelin seudun työllisyyspalvelut kannustaakin työnantajia hyödyntämään mahdollisuutta.
Tuen tavoitteena on madaltaa työnantajien kynnystä palkata nuoria työntekijöitä sekä tarjota nuorille mahdollisuus hankkia työkokemusta, osaamista ja jalansijaa työelämässä.
– Toivomme, että seudun yritykset ja myös kolmannen sektorin toimijat hyödyntävät tätä mahdollisuutta edistää nuorten asemaa työmarkkinoilla, tähdentää Mikkelin seudun työllisyyspalvelujen työllisyyspäällikkö Pekka Patama.
Nuorten työllistäminen on investointi tulevaisuuteen
Mikkeliläinen Kattovahti Oy on palkannut rekrytointituen avulla kaksi 19-vuotiasta nuorta.
– Tuki madalsi merkittävästi kynnystä uuden työntekijän palkkaamiseen. Rekrytointi on aina investointi, ja erityisesti nuorten kohdalla perehdyttämiseen ja ohjaukseen halutaan panostaa, kertoo Kattovahti Oy:n työnjohtaja Ville Saari.
Yrityksen kokemusten mukaan nuoret ovat tuoneet työyhteisöön energiaa, innostusta ja uusia näkökulmia.
– On hienoa nähdä nuorten halu oppia ja kehittyä. Samalla kokeneemmat työntekijät pääsevät jakamaan osaamistaan eteenpäin. Parhaimmillaan koko työyhteisö hyötyy siitä, Saari pohtii.
Ensimmäiset askeleet työelämään
Jesse kuuli työmahdollisuudesta työnantajan tyttären kautta ja päätti tarttua tilaisuuteen. Työssään hän on päässyt tekemään muun muassa huoltomaalausta, kulkusiltoja ja tuulenohjureita.
– Tuntui aikuismaiselta ja vastuulliselta päästä töihin. Kannattaa olla avoin erilaisille työmahdollisuuksille, nuorena tehtävän työn ei tarvitse olla oma unelma-ammatti, Jesse kannustaa.
Myös Sonja löysi työpaikkansa tuttavan vinkistä. Hän on päässyt osallistumaan monipuolisiin työtehtäviin, kuten huoltomaalauksiin ja yläpohjan kunnostamiseen.
– Työ tuntui aluksi jännittävältä, mutta samalla todella kiinnostavalta. Kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan uusia asioita.
Molemmille nuorille tärkeintä on ollut mahdollisuus oppia uutta ja tutustua työelämään käytännössä.
Rekrytointituki mahdollisti palkkaamisen
Mäntyharjulla toimivan Puoti Suerten puodinpitäjä Titta Kyllönen kertoo, että rekrytointituki oli ratkaiseva tekijä uuden työntekijän palkkaamisessa.
– Toivon, ettei nuorten rekrytointituki jää vain kokeiluksi. Se on ollut yksinyrittäjälle todella merkittävä apu ja mahdollistanut asioita, jotka eivät muuten olisi olleet mahdollisia. Tuen hakeminen oli selkeää ja vaivatonta, ja työllisyyspalveluista sai tarvittaessa neuvontaa, Kyllönen jatkaa.
Yrityksessä syyskuussa aloittanut 22-vuotias Isa-Erin on ottanut nopeasti haltuunsa kassatyöskentelyn, sosiaalisen median, sekä muita käytännön työtehtäviä.
– Pitkän työnhaun jälkeen oli hienoa saada mahdollisuus päästä töihin. Olen oppinut paljon vastuunkannosta ja työelämästä ylipäätään. Kokemus on vahvistanut uskoa omaan osaamiseeni. Muille työnhakijoille sanoisin, että kannattaa olla rohkeasti oma itsensä, avoin ja oma-aloitteinen, Isa-Erin sanoo.
Kyllösen mukaan nuoren palkkaaminen on tuonut yritykseen myös uusia näkökulmia.
–Nuori työntekijä tarkastelee tuotteita ja toimintaa oman sukupolvensa silmin. Samalla minulle on vapautunut aikaa yrityksen kehittämiseen sekä uusiin mahdollisuuksiin, kuten messutapahtumiin osallistumiseen.
–Näen rekrytointituen tärkeänä mahdollisuutena kehittää liiketoimintaa ja luoda edellytyksiä uusille työpaikoille tulevaisuudessa.
Tukea on edelleen hyvin saatavilla
Nuorten rekrytointituki kattaa 50 prosenttia palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tukea voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden ajaksi.
Tukea voivat hakea yritykset, rekisteröidyt yhdistykset ja säätiöt, jotka palkkaavat alle 30-vuotiaan työttömän työnhakijan. Nuoren kotikunnan tulee olla Mikkelin seudun työllisyysalueella eli Mikkelissä, Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä, Mäntyharjulla tai Puumalassa.
Uudenmaan elinvoimakeskus on myöntänyt Mikkelin seudun työllisyyspalveluille nuorten rekrytointitukeen yhteensä 321 000 euroa. Lokakuun puolivälissä tukea oli käytettävissä vielä noin 166 000 euroa.
Nuorten rekrytointitukea voidaan käyttää kesäkuun 2027 loppuun saakka. Käytännössä viimeiset hakemukset tulee jättää 24.3.2027 mennessä, sillä tuettavan työsuhteen tulee kestää vähintään kolme kuukautta. Tukea on haettava ennen työsuhteen alkamista.
Kuva: Pihla Liukkonen