Aalto-yliopisto on ilmoittanut, että se tarkastelee Mikkelissä toimivan englanninkielisen International Business -koulutusohjelman siirtämistä Otaniemen kampukselle. Mikkelin yksikössä on käynnistynyt tämän johdosta muutosneuvottelut, joiden vähimmäiskesto on 14 vuorokautta.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen kokee mahdollisen siirron suurena takaiskuna kaupungille. ”Aalto-yliopiston englanninkielinen koulutusohjelma on tuonut vuosittain kymmeniä uusia suomalaisia ja kansainvälisiä opiskelijoita kaupunkiin. Strategisesti näemme, että ohjelma on kokoaankin suurempi. Se edistää kaupungin strategisia tavoitteita ja lisää kaupungin kansainvälisyyttä. Olemme juuri aloittaneet laajan yhteistyön Mikkeli United-verkostossa, jossa tiivistämme yhteistyötä muun muassa oppilaitosten kanssa tavoitteenamme rakentaa Mikkelistä nuorten unelmakaupunki. Nyt yksi merkittävä osa tuota kokonaisuutta on lakkautusuhan alla”, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen harmittelee.
Kaupunki on tarjonnut Aalto-yliopistolle merkittävää vastaantuloa ohjelman säilymiseksi Mikkelissä, mutta Aalto-yliopisto ei ole tarttunut tähän tarjoukseen. ”Ymmärryksemme mukaan Aallon mahdollisen muutoksen syyt liittyvät enemmän strategisiin ja operatiivisiin perusteluihin, kuin mihinkään muuhun”, Kinnunen jatkaa.
Aalto-yliopisto perustelee muutossuunnitelmiaan sillä, että sijainti Otaniemessä mahdollistaisi tiiviimmän yhteistyön Kauppakorkean muiden koulutusohjelmien kanssa. Aalto on panostanut merkittävästi Otaniemen kampuksen kehittämiseen, poikkialaisen yhteistyön vahvistamiseen sekä vilkkaan innovaatioekosysteemin rakentamiseen.
Mahdollinen siirtyminen Mikkelistä Otaniemeen toteutuisi syyslukukaudesta 2026 eteenpäin. Mikäli suunnitelma toteutuu, Aalto-yliopisto kertoo pyrkivänsä löytämään muita yhteistyön malleja Mikkelissä. Näistä ei tässä vaiheessa ole vielä mitään tarkempaa tiedotettavaa, mutta kaupunki haluaa aktiivisesti etsiä keinoja Aalto-yliopiston mahdollisten uusien toimintojen suunnittelemiseksi Mikkelissä.