Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden eläinlääkintähuollon tulevista palveluista päätetään ympäristölautakunnassa 20.11.2025
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut järjestää kunnalliset eläinlääkintähuollon palvelut päivystyksineen Mikkelin kaupungin sekä Hirvensalmen, Kangasniemen ja Mäntyharjun kuntien alueella kuntien välisen sopimuksen mukaisesti.
Vuoden 2026 alussa on koko Suomessa tulossa muutoksia kunnallisiin eläinlääkäripalveluihin, kun uusi eläinlääkintähuoltolaki tulee voimaan. Yhtenä isona uudistuksena laissa on otettu huomioon kilpailulain vaatimukset kunnallisten palveluiden tuottajille.
Jatkossa kunnalliset eläinlääkintähuollon palvelut jaetaan järjestämisvastuuseen kuuluviin ja niitä täydentäviin palveluihin. Järjestämisvastuuta määritettäessä on otettava huomioon uuden lain vaatimukset sekä alueen yksityinen eläinlääkäripalvelujen tarjonta.
– Tuotantoeläimille tarjotaan jatkossakin kunnalliset eläinlääkintähuollon palvelut nykyisenkaltaisesti, koska ne luokitetaan järjestämisvastuuseen kuuluviksi eläinlääkintähuollon palveluiksi. Jonkin verran muutoksia on tulossa lemmikkieläinten ja hevosten osalta, koska osa toimenpiteistä siirtyy jatkossa täydentäviksi palveluiksi. Täydentävistä palveluista tulee järjestäjän jatkossa periä kilpailulainsäädännön mukainen markkinaperusteinen hinta. Tämä tulee nostamaan kunnallisen eläinlääkäripalveluiden asiakashintoja kilpailulain vaatimusten mukaisesti, toteaa terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkonen.
Mikkelin seudun ympäristölautakunnalle esitettävä eläinlääkintähuollon palveluvalikoima vastaa nykyistä palveluvalikoimaa. Kunnalliselta vastaanotolta on tarkoitus, kuten nytkin, antaa potilaille ensi sijassa ensiapua ja lähettää tarvittaessa potilaita jatkohoitoon yksityisille eläinlääkäripalveluiden tuottajille.
Lisäksi päätösesityksessä esitetään, että Mikkelin seudun ympäristöpalvelut voi järjestää mahdollisuuksien mukaan järjestämisvastuuta täydentäviä eläinlääkintähuollon palveluita, jotka ovat välttämättömiä eläinlääkintähuoltolaissa järjestäjälle säädettyjen lakisääteisten tehtävien ympärivuorokautisen järjestämisen turvaamiseksi, eläinlääkärivirkojen veto- ja pitovoiman säilyttämiseksi sekä potilaan kohtuuttomalta kuljetukselta välttymiseksi.
Täydentäviä palveluita tarjotaan mahdollisuuksien mukaan virka- ja päivystysaikana käytössä olevien resurssien, vastaanoton varustetason ja eläinlääkärin perustutkinnon antamien rajojen sisällä, jos tämä on kyseisen potilaan tapauksessa tarkoituksenmukaista.
Kunnalliset eläinlääkäripalvelut on Mikkelin seudun ympäristöpalveluissa tarkoitettu ensisijaisesti niitä kotieläimiä varten, joiden omistajan tai haltijan asuin- tai kotipaikka on järjestäjän alueella sekä kaikille järjestäjän alueella oleville kotieläimille, jollei voida pitää olosuhteisiin nähden kohtuullisena, että eläin viedään saamaan eläinlääkärinapua järjestämisvastuussa olevan järjestäjän alueelle.
Ulkopaikkakuntalaisten lemmikkieläimille tarjottavat täydentävät eläinlääkäripalvelut eivät saa vaarantaa niiden eläinten hoitoa, joiden omistajan tai haltijan asuin- tai kotipaikka on järjestäjän alueella.
Mikkelin seudun ympäristölautakunta päättää erikseen eläinlääkintähuollon maksuista 11.12.2025 pidettävässä lautakunnan kokouksessa. Samalla määritellään yksityiskohtainen toimenpidelistaus Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden vastaanotolla suoritettavista järjestämisvastuuseen tai täydentäviin palveluihin kuuluvista eläinlääkintähuollon palveluista.
Linkki: Mikkelin seudun ympäristölautakunnan esityslista 20.11.2025