Ladut

Liikuntapalvelut ylläpitää talvisin noin 277 kilometriä latuja, joista noin 63 kilometriä on valaistuja latuja ja 80 kilometriä jäälatuja. Lisäksi talvihoidossa olevia monikäyttöreittejä on yhdeksän kilometriä. Keskusta-alueen hiihtoladuista ensisijaisesti kunnostetaan Kalevankankaan, Rantakylän ja Urpolan ladut. Valot sammuvat valaistuilla laduilla taulukon mukaisesti.
Puolustusvoimat on rajoittanut Karkialammen ja Kyrönpellon laduilla liikkumista toistaiseksi. Liikkuminen sulkujen takana on kielletty.
Liikuntapalveluiden hoitamat latutiedot päivittyvät ohjelmaan fluent josta löytyy ajantasainen tieto latukoneiden liikkeistä.
TYKKILUMILATU kaudella 2025-2027
Kaupunkikehityslautakunta sekä Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta ovat hyväksyneet tykkilumenladun kokeilusta vuosina 2025-2027 Kalevankankaalla. Näin ollen Rantakylässä sijainnut ensilumenlatu on kokeilun ajan luonnonluminen latu.
Tykkilumiladun lähtö tulee olemaan Tori Sport Areenan edestä hiekkaparkkipaikalta, mistä latu tekee silmukan Stadiumille, ja toisen silmukan Saimaa Geoparkille. Ladun pituus on 2,5 kilometriä ja se kulkee osittain yksi-, osittain kaksisuuntaisena. Käytössä on perinteinen ja vapaa hiihtotapa.

HIIHTOLATUJEN REITTIKARTAT
- Mikkelin keskusta-alueen ja Ristiinan latukartta- ja hoitotietopalvelu
Latujen hoitotiedot -palvelussa latujen kuntotiedot päivittyvät sitä mukaa, kun liikuntapaikkojenhoitajat ovat kunnostaneet reitin. Latureitin väri kartalla kertoo ladun kunnon. Päivämäärästä voi tarkistaa, milloin latu on viimeksi huollettu. Palvelu sisältää latujen sijainnin (kartan), latujen pituuden ja valaistustiedon.- Kalevankankaan ulkoilureittien ja latujen käyttöä on rajoitettu puolustusvoimien osalta. Kaudella kaudella 2024-2025 saamme palautettua osan reiteistä käyttöön. Latukartta tulossa.
- Ensilumenladun latukartta
- Anttolan latukartta: Huom! Anttolan Hovin latuja ei enää kunnosteta toisin kuin kartassa on merkitty.
- Suomenniemen valaistun kuntoradan latu, 4,6 km, Opinraitti 30 Suomenniemi. Tiedustelut Jari Naakka puh. 040 072 9220.
- Vehmaskylän ladut n. 10 km sekä yhdyslatu Vehmaskylä-Hiirola n. 5 km (perinteisen ladut, ei valaistusta). Ladulle pääsee Vehmaskylästä Os. Pyöryläntie 9 ( Vehmaskylän wanha koulu), Vehmaskyläntie 109 ja 128 sekä Hiirolasta Harjulantieltä. Latu on hiihdettävässä kunnossa niin perinteisellä kuin vapaallakin tyylillä 7.12.2021. Latupohja mahdollistaa kunnostamisen vähälläkin lumella.
Koirien kanssa hiihtäminen sallittua seuraavilla latuosuuksilla: (koirat pidettävä talutushihnassa)
- Akkalan lenkki, reitillä vaativia mäkiosuuksia ja kahdensuunainen latu, koiran oltava hyvin hallinnassa
- Golfkenttä, 3,5 km. Lentokentänkatu
- Hallavuoren lenkki 3,5 km, Anttola
- Peitsarin lenkki, 2,1km. Arinakatu 2B
- Jääladut
Hiihtokilpailujen järjestämisestä perittävät maksut
Ensilumen latu: 414 €/kilpailu + kertalipun hinta jokaista kilpailijaa kohden.
Luonnonlatu: tarkista hinnastosta sivulta 8.
YHTEYSTIEDOT
Latujen ja reittien kunnossapito:
044 794 2160