Palvelut

Mikkelin taidemuseo

Mikkelin taidemuseo tarjoaa monipuolisesti taidealan asiantuntijapalveluja. Taidemuseo tutkii, dokumentoi ja esittelee kuvataidetta.

Painopistealueita taidemuseossa ovat näyttelytoiminta, eteläsavolainen kuvataide, taidemuseon hallussa olevien taidekokoelmien hoitaminen ja kartuttaminen sekä suomalaisen kuvitustaiteen esitteleminen ja kerääminen. Taidemuseo toimii alueellisena vastuumuseona, joka huolehtii alueellisesta taidemuseotehtävästä Etelä-Savossa. Museossa on vuosittain useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Taidemuseo toimii myös vuorovaikutteisena ja elämyksellisenä oppimisympäristönä erilaisissa työpajoissa ja taidekasvatusprojekteissa.

Taidemuseo toimi vuosina 1970–2019 arkkitehti Armas Rankan suunnittelemassa ns. graniittitalossa joka on vuodelta 1912. Graniittitalo sijaitsee Mikkelin keskustassa, Hallituskadun ja Ristimäenkadun kulmassa. Museo aloitti toimintansa vuonna 1970 Johannes Haapasalon museo -nimisenä. Vuonna 1976, museon saatua lahjoituksena Martti Airion taidekokoelman, nimi muutettiin Mikkelin taidemuseoksi. Etelä-Savon aluetaidemuseoksi se nimitettiin vuonna 1981. Taidemuseon näyttelytoiminta siirtyi graniittitalosta 8.6.2019 väistötiloihin kauppakeskus Akselin toiseen kerrokseen. Museolain uudistuksen myötä Mikkelin taidemuseo nimitettiin vuoden 2020 alusta alueelliseksi vastuumuseoksi alueellisen taidemuseotehtävän osalta. Vastuumuseot korvaavat aiemmat aluetaidemuseot ja maakuntamuseot.

Mikkelin taidemuseon museokaupassa on myynnissä julkaisuja, näyttelyluetteloita, lahjatavaroita, postikortteja, näyttelyjulisteita ja paperitavaroita. Museokauppa on avoinna museon aukioloaikoina, ja sinne on ilmainen sisäänpääsy.

Kuvassa Mikkelin taidemuseon sisäänkäynti väistötiloissa kauppakeskus Akselin toisessa kerroksessa. Kuva: Tuomas Nalli / MKM.


Yhteystiedot

museot@sivistys.mikkeli.fi
Mikkelin kaupungin museot, toimisto
0401295090 (pvm/mpm)

Käyntiosoite
Maaherrankatu 18-20
50100 MIKKELI
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne


Pääsymaksut

Pääsymaksu 6 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 3 €
Alle 18-v. ilmaiseksi
Ryhmät (yli 12 hlöä) 5 € / henkilö.
Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa.

Museossa käy valtakunnallinen Museokortti. Pääsymaksut voi maksaa myös ePassilla, Tyky+-setelillä kulttuuriin ja liikuntaan, Edenred-kortilla ja mobiilimaksulla ja SmartumPay-sovelluksella ja Smartum-setelillä.

Pääsymaksut, aukioloaikojen ulkopuoliset maksut ja kokoelmapalvelujen hinnasto: 
Museoiden palveluhinnasto 2024 (pdf)


Maksuton sisäänpääsy

Alle 18-vuotiailla
Suomen Taiteilijaseuran jäsenliittoihin kuuluvilla taiteilijoilla (Taidemaalariliitto, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Taidegraafikot, Taidemaalariliitto, Valokuvataiteilijoiden liitto, Muu ry)
Oppailla (opaskortilla)
Yksittäisillä opettajilla (oppilasryhmän mukana / museokäyntiä valmistellessa)
Matkanjohtajilla ja autonkuljettajilla (ryhmän mukana)
Toimittajilla (pressikortilla, sähköisen kortin yhteydessä näytettävä henkilöllisyystodistus)
Muiden museoiden henkilökunnalla (henkilökuntakortilla, ICOM-kortilla)

Kaikilla Etelä-Savon alueen opiskelijoilla ryhmänä opettajan mukana (myös aikuiskoulutuskeskuksen ja ammattikorkeakoulun opiskelijat)
Mikäli koululais- ja opiskelijaryhmän käynti ajoittuu virka-aikaan ma–pe klo 8–16 museon muuten ollessa suljettuna yleisöltä, ei kyseessä olevasta käynnistä peritä avausmaksua (60 €).

Henkilökohtainen avustaja pääsee veloituksetta mukaan museoon. Opas- tai avustuskoiran voi ottaa mukaan näyttelytiloihin.

Talvikaudella (loka–huhtikuu) kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa pääsy.

Museokortti.Facebook-logo


Mikkelin taidemuseo
Näyttelytoiminta väistötiloissa on alkanut 8.6.2019.

Väistötilan osoite
Maaherrankatu 18-20
(Kauppakeskus Akseli, 2 krs.)
50100 Mikkeli


Avoinna:
12.10.2024–30.4.2025
ke-su klo 10–17 (ma–ti suljettu)

2.5.–30.9.2025
ti–su klo 10–17 (ma suljettu)

Poikkeavat aukioloajat:
Suljettu 23.9.–11.10.2024 (näyttelynvaihto)


Pääsymaksu
Aikuiset 6 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 3 €
Alle 18-v. ilmaiseksi
Ryhmät (yli 12 hlöä) 5 € / hlö
Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa.


RYHMÄVARAUKSET JA MUUT TIEDUSTELUT:
Mikkelin kaupungin museoiden toimisto
040 129 5090 (arkisin klo 9–15)
museot(at)sivistys.mikkeli.fi

Toimiston käyntiosoite
Maaherrankatu 18–20
(Kauppakeskus Akseli, 2 krs.)
50100 Mikkeli

Palveluajat
Klo 9–15