Etelä-Savon aluehallitus vahvisti Eloisan visuaalisen ilmeen

Eloisan logo.

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus vahvisti 12.10. pidetyssä kokouksessaan aluevaltuuston tahtotilan Eloisa-lempinimestä sekä visuaalisesta ilmeestä. 

Aluehallitus päätti vahvistaa aluevaltuuston tahtotilan mukaisesti, että Etelä-Savon hyvinvointialueen lempinimi on Eloisa. Lisäksi aluehallitus päätti vahvistaa aluevaltuuston tahtotilan visuaalisesta ilmeestä ja edistää työtä sen mukaisesti.

Ilme innostaa ja pysäyttää energisellä värillään. Pehmeästi muotoiltu, lähes abstrakti maakunnan muoto toimii merkkinä, joka elävöittää materiaaleja ja muistuttaa siitä, että hyvinvointialue tehdään yhdessä.

– Uudessa visuaalisessa ilmeessä tulee esiin Etelä-Savon maakunnan rajat ja se sopii hyvin yhteen Eloisa-lempinimen kanssa. Lempinimi ja visuaalinen ilme yhdessä kuvastavat hyvin aluettamme, ihmisiä sekä elämäntapaa, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen sanoo.

– Ilme on erilainen, raikas ja muista hyvinvointialueista erottuva eli juuri sitä, mitä on haettukin. Olen tyytyväinen, että tästä tulee nyt jotakin hyvin uutta, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä sanoo.

Etelä-Savon hyvinvointialueen brändityö on aloitettu alkuvuodesta 2022, ja kumppanina työssä on mainostoimisto Luova Työmaa. Työhön on osallistettu matkan varrella niin johtoa, päättäjiä, henkilöstöä kuin alueen asukkaitakin.

Brändiä on työstetty yhdessä hyvinvointialueen strategian kanssa. Aluevaltuusto käsitteli lempinimeä ja visuaalista ilmettä osana strategiatyöpajaansa keskiviikkona 28.9. ja linjasi niistä oman tahtotilansa.

– Brändityö kulkee yhtä matkaa hyvinvointialueen strategiatyön kanssa, niin että brändi pohjaa valmisteilla olevaan strategiaan. Brändistä tulee strategian kanssa hyvä kokonaisuus, Laukkanen toteaa.

Hyvinvointialueen uusi visuaalinen ilme otetaan käyttöön asteittain loppuvuoden aikana ja on kokonaisuudessaan käytössä Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan aloittaessa toimintansa 1.1.2023.