Nuoren silmin: Elokuvat

Elokuvateatterin julkisivu.

Mikkelin kaupungin viestinnän ja markkinoinnin yksikössä tet-harjoitteluaan tekevä Nina kirjoittaa suhteestaan elokuviin.

Tykkään katsoa elokuvia, koska niiden avulla pääse hetkeksi pakoon todellisuutta. Olen aika nuoresta oppinut katsomaan elokuvia, sillä myös isäni rakastaa katsoa elokuvia ja no, hän oli Makuunissa töissä. Tietää siis laajasti hyviä elokuvia ja sai luultavasti joitain etuja.
Lapsena lempielokuviani oli ehdottamasti Autot-leffat, erityisesti Autot 2 on tullut katsotuksi useampaan kertaan. Muistan erityisesti siitä sen aloituksen, jossa öljylautalla on takaa-ajokohtaus ja sen lisäksi sieltä löytyy agenttiauto, joka on rutistettu kuutioksi. Kauhean ahdistava kohta, ainakin minulle kun olin pieni.

Nykyään katson elokuvia välillä yksin ja välillä kavereitten kanssa. Kavereiden kanssa on katsottu muun muassa Hohto, Perjantai 13, Tappajahai, Incantation ja Oppenheimer. Käymme siis myös elokuvateattereissa yhdessä. Parhaiten on jäänyt mieleen yhteisistä leffailloista erinäiset säihkähdysreaktiot kuten kiljuminen, joka on yleensä hauskaa kaikista muista paitsi siitä, joka kiljuu.

Seuraava leffa, jonka aiomme porukalla katsoa on lokakuussa ilmestyvä Five nights at Freddy´s, joka perustuu samannimiseen indiekauhupeliin. Kauhuelokuvien lisäksi katson mieluusti tieteis-, toiminta- ja musiikkiaiheisia elokuvia. Myös vanhemmat elokuvat ovat usein katselulistallani. Aina välillä katson muiden suosittelemia elokuvia ja useimmiten suosittelijana toimii isäni. Tällaisia elokuvia on esimerkiksi The Thing, se jostakin, Waterworld ja Ghostbusters.

Yksi lempielokuvistani on Bohemian Rhapsody, joka kertoo Queen-bändistä ja sen matkasta suosioon. Rakastan Queenin musiikkia, joka onkin yksi syy miksi pidän elokuvasta. Lisäksi elokuvassa esiintyvä huumori ja hauskat lausahdukset ovat jääneet positiivisella tavalla mieleen.  

Kuva: Kinolinna on perinteikäs elokuvateatteri Mikkelin Vuorikadulla.