Nyt etsitään Mikkelin Vuoden liikuttajaa!

Koripallokori.

Vuoden 2023 Etelä-Savon Urheilugaalassa 26.1.2024 palkitaan Mikkelin Vuoden liikuttaja.

Vuoden Liikuttaja on oman kunnan henkilö, yhdistys, yhteisö, yritys tai tapahtuma, joka on ollut vuonna 2023 merkittävä liikuttaja tai on esimerkillisesti vaikuttanut kunnan toiminta-alueella liikunnan ja urheilun parissa. Palkinnon kriteeri voi olla myös vastuullinen toiminta liikunnan tai urheilun parissa. Esimerkiksi turvallinen toimintaympäristö, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tai ympäristön ja ilmaston huomioon ottaminen toiminnassa.

Palkinnon saaja voi olla edistänyt esimerkiksi asukkaiden, työyhteisön, yhteisönsä jäsenien tai ympäristönsä liikunta-aktiivisuutta ja mahdollisuuksia. Perusteena voi olla pitkäaikainen toiminta tai yksittäinen teko, jolla on huomattu olevan liikunnallista merkitystä Mikkelissä.

Kerro meille oma ehdokkaasi 4.12.2023 mennessä. Ehdotuksen voit jättää täällä (klikkaa linkkiä).