Taidepenkki kauppakeskuksessa.

11.7.2022 - Taidepenkit kutsuvat pysähtymään taiteeseen

Taidepenkki on kohtaamispaikka, jossa kohtaavat taiteen tekijät ja kokijat. Neljä mikkeliläistä taiteilijaa toteuttaa taidepenkit yhteistyössä Kulttuurin unelmavuoden kanssa. Kyseessä on nimensä mukaisesti penkki, joka on tuunattu taiteeksi. Penkit sijoitetaan ympäri […]

Taidemaalauksia.

4.7.2022 - Matkalaukuittain taidetta Mikkelin torilla ja asemalla

Nyt viedään taidetta sinne, missä ihmiset liikkuvat, tuumattiin Taideyhdistys Mikkelangeloissa ja pakattiin muutama matkalaukku täyteen tauluja. Laukut avataan ja taulut nostetaan esiin ensimmäisen kerran perjantaina 8.7. Mikkelin Hallitustorin esiintymislavalla. Laukuista […]

Jatta Juhola pitelemässä värikästä kehystä, jossa mainostetaan Kulttuurin unelmavuotta.

10.6.2022 - Kulttuuritupsahdukset heinäkuusta syyskuun loppuun on valittu

Kulttuurin unelmavuoden Kulttuuritupsahdusten kolmannella hakukierroksella hakemuksia saapui kaiken kaikkiaan 49 kappaletta. Niistä toteutukseen valittiin 29 erilaista sisältöä. Kulttuurin ja taiteen kirjo hakemuksissa oli jälleen erittäin laaja ja taso korkea. – […]

Discovaloja ja ihmisten hahmoja.

24.5.2022 - Lyseon salissa pyöritään, keinutaan ja tanssitaan erityisryhmien tanssitapahtumassa 10.6.

Pyöri, keinu, tanssi -tanssitapahtuma polkaistaan käyntiin perjantaina 10.6. kello 18 perinteisillä tansseilla, joissa esiintymässä on mikkeliläisistä muusikoista koostuva Erikoismiehet-orkesteri. Tanssien tauolla yleisölle esiintyy pyörätuolitanssin MM-kisoissa kilpaillut pariskunta Tuuli Harju ja […]

Mikkelin tori kuvattuna ilmasta.

12.5.2022 - Kulttuurin unelmavuosi ja D.O. Saimaa kutsuvat mikkeliläiset ysit Suomen suurimmalle koululounaalle 25.5.

Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hanke ja D.O. Saimaa -hanke järjestävät toukokuussa Suomen suurimman koululounaan Mikkelin torilla. Keskiviikkona 25.5. kello 11 alkaen torille katetaan pitopöydät, joihin ruokailemaan pääsevät mikkeliläiset 9. luokkalaiset opettajineen. […]

Piirrettyjä kukkia.

10.5.2022 - Elämän kukka -vauvateatteriesitys perheen pienimmille 16.5.

Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut tarjoaa kotona pienten lastensa kanssa oleville AEIOU-ryhmän esityksen Elämän kukka. Esitys järjestetään Sodan ja rauhan keskus Muistin auditoriossa 16.5. kello 15. Kesto on noin 30 minuuttia. Esitys on […]

Pääkirjasto.

3.5.2022 - Toukokuun kulttuurikahvilassa ohjelmaa vauvasta vaariin 12.5.

Kevään viimeinen kulttuurikahvila järjestetään torstaina 12.5. kello 14–18 Mikkelin pääkirjaston yläaulassa. Kulttuurikahvila-toiminta käynnistettiin maaliskuussa Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hankkeen ja Mikkelin pääkirjaston yhteistyönä. Kulttuuria ja kahvia on tarjolla säännöllisesti kerran kuussa, […]

Puistokonsertit.

5.5.2022 - Puistokonserteissa on taas tarjolla kesäisiä hetkiä

Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden tuottamat puistokonsertit sijoittuvat tänä vuonna toukokuun loppupuolen ja elokuun lopun välille. Puistokonsertit ovat olleet jo lähes viisikymmentä vuotta osa Mikkelin kulttuuritarjontaa antaen esiintymismahdollisuuden pääosin Mikkelin alueen kuoroille, […]

Nuoria katsomassa taidetta.

5.5.2022 - Kaupunkilaiset kutsutaan keskustelemaan kulttuurista 10. toukokuuta

Mikkelin kaupungin kumppanuusillan aiheena toukokuussa on kulttuuri ja kulttuuripalvelut. Tiistaina 10. toukokuuta kello 17 pääkirjaston Mikkeli-salissa (Raatihuoneenkatu 6) järjestettävä tilaisuus avataan paneelikeskustelulla, johon on kutsuttu taiteen ja kulttuurin ammattilaisia ja […]

Filmikeloja.

27.4.2022 - Mikkeliläiset elokuvat ja elokuvantekijät pääsevät esiin maakuntapäivänä 9.5.

Maakuntapäivänä nostetaan esiin paikallista osaamista ja kotiseutuylpeyttä elokuvien muodossa. Kulttuurin unelmavuosi järjestää elokuvamaratonin elokuvateatteri Ritzissä (Mikonkatu 3) maanantaina 9.5. kello 14–20. Ohjelmassa on Mikkelissä kuvattuja ja mikkeliläisten elokuvantekijöiden elokuvia. Elokuviin on […]