Rantakylän koulu
Rantakylän koulun tiloja on mahdollista varata keskitetysti ilta- ja vapaa-ajan käyttöön.
Koulun tiloja vuokrataan omavalvontaperiaatteella. Omavalvonta tarkoittaa, että varaaja (esim. urheiluseura) vastaa itse muun muassa vuoronsa valvonnasta ja siitä, että varattu tila jää siistiin kuntoon varauksen jälkeen. Omavalvontakoulussa ilta- ja viikonloppukäyttäjät allekirjoittavat avaintenluovutussopimuksen, jota vastaan he saavat avaimen koululle.
Mikkeliläiset yhdistykset, muut yhteisöt sekä kuntalaiset voivat käyttää koulutiloja iltaisin ja viikonloppuisin harrastustoimintaansa kokoontumispaikkana. Koulun tiloissa voidaan järjestää mm. kokouksia, luentoja ja vaikka lasten syntymäpäiviä.
Toivomme, että voimme kaupunkina tarjota tiloja moneen eri käyttötarkoitukseen. Omavalvonnan periaatteella pystymme minimoimaan tilakustannuksia. Hyvässä yhteistyössä voimme pitää koulun tiloja tehokkaassa käytössä myös kouluajan ulkopuolella.
Tilavaraukset tehdään sähköisen Timmi- järjestelmän kautta
Linkit kunkin varattavan tilan Timmi-varauskalentereihin löytyvät tilan omalta sivulta.
Tilavarauksia voi tehdä joko kertavarauksena tai kausivarauksina pääsääntöisesti iltaisin klo 16 -21 välisenä aikana ja viikonloppuna sekä lomien aikana klo 8 – 21. Tilojen varaaja sitoutuu varausta tehdessään noudattamaan koulutilojen käyttöehtoja ja maksamaan tiloista voimassaolevan tilamaksun.
Varauksen tekeminen vaatii Timmin asiakkaaksi rekisteröitymisen. Katso uusien asiakkaiden rekisteröitymisohjeet Timmiin täältä.
Koulu- ja oppilaitostilojen varaaminen edellyttää tutustumista koulutilojen ulkopuolisen käytön ohjeisiin sekä niiden hyväksymistä. Vuoroja ei voi siirtää toiselle henkilölle tai yhteisölle.
Varauksen hyväksyminen
Hakija saa tiedon hyväksytystä tai hylätystä hakemuksesta sähköpostitse. Yksittäiset varaukset käsitellään seitsemän arkipäivän kuluessa varauksen saapumisesta. Mikäli tilavaraus tulee äkilliseen tarpeeseen, tulee varaajan olla yhteydessä suoraan asiointipisteeseen joko sähköpostitse tai puhelimitse, jolloin varauskäsittelyä voidaan mahdollisesti nopeuttaa. asiakaspalvelu(at)mikkeli.fi tai 015 – 194 2100 (klo 8 – 16)
Muutokset ja reklamaatiot tulee tehdä viimeistään kahden viikon kuluttua vahvistuksen saapumisesta.
Varauksen peruminen varaajan toimesta
Varaus tulee peruttaa vähintään kaksi viikkoa ennen varausta. Peruttamattomasta ajasta laskutetaan 50% varauksen hinnasta. Peruutus tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu(at)mikkeli.fi.
Varauksen peruuttaminen Mikkelin kaupungin toimesta: Koulun oma käyttö
Koulun rehtorilla on oikeus ottaa tiloja koulun omaan käyttöön. Koulun omasta käytöstä ilmoitetaan tilavaraajalle sähköpostilla noin kaksi viikkoa ennen vuoron peruuttamista. Mikkelin kaupungilla on oikeus myös evätä mahdollinen varaus, mikäli varaus ei sovellu koulutiloihin.
Laskutus
Koulutilojen käyttö laskutetaan varausjärjestelmään merkittyjen käyttötuntien perusteella vuosittain vahvistettavan hinnaston mukaisesti. Yksittäiset varaukset maksetaan kiinteistön avainta noudettaessa ja pitkäaikaisvaraukset laskutetaan jälkikäteen kerran kuukaudessa. Jos maksua ei suoriteta määräaikaan mennessä, siihen lisätään viivästyskorko. Maksujen laiminlyönti aiheuttaa varauksien menetyksen, eikä uusia varauksia voida enää myöntää.
Rantakylän koulun catering- palveluja on mahdollista tiedustella tilaisuuksia varten inkeri.hokkanen(at)mikkeli.fi tai omavalintaisesti pitopalveluista.
Vuokraaja maksaa koulutilan valvojan palkan, mikäli Mikkelin kaupunki harkitsee, että tilaisuus vaatii valvojan.
Tilavaraus- ja avainpalvelun yhteystiedot
Mikkelin kaupungin asiointipiste
Raatihuoneenkatu 6
50100 Mikkeli
asiakaspalvelu(at)mikkeli.fi
p. 015 – 194 2100