Muutostyöt pääkirjaston lukusalissa ovat käynnistyneet

Mikkelin pääkirjasto.

Mikkelin kaupungin asiointipisteen siirto kaupungin virastotalolta pääkirjaston lukusalin tiloihin on käynnistynyt. 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt virastotalon asiointipisteen siirrosta pääkirjastolle 14.11.2022 osana Palvelut ja tulevaisuus -säästöohjelmaa. Siirron vaatiman remontin määrärahat on hyväksytty valtuustossa 20.3.2023.  Siirto vapauttaa virastotalon tilat kaupungin kehitysyhtiö Miksei Oy:n käyttöön vähentäen kaupungin tilavuokrakustannuksia.  

Rakennustyöt alkoivat 10.5. Työt pyritään tekemään niin, että kirjaston palveluille ja aukiololle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä. Ajoittaista remonttimelua kuitenkin esiintyy ja lukusali tulee todennäköisesti olemaan muutamia päiviä suljettuna remontin takia. Sanomalehdet ovat koko remontin ajan luettavissa 2. kerroksen aulassa. Remonttitöiden arvioitu kesto on noin kaksi kuukautta. Asiointipistepalvelut siirtyvät kirjaston tiloihin, kun tilamuutokset ovat valmiit.  

Muuton jälkeen kaupungin asiointipiste sijaitsee kirjastotalon 1. kerroksessa, osassa nykyisen lukusalin tiloja. Lukusalin tilat supistuvat noin puoleen nykyisestä. Lehtien määrä säilyy ennallaan. Lastenosastolla muutos näkyy noin 10 neliön tilan supistamisena ja erilaisina hyllypaikkamuutoksina. Lisäksi nykyisen palautusautomaatin linjasto puretaan ja kirjastoaulaan sijoitetaan useampi lainaava ja palauttava automaatti.

Linkki: Asiointipisteen siirto pääkirjastolle, päivittyvät tiedote