Kovalansuon kosteikko

Hankkeen rahoittajat


Hanke on päättynyt 31.12.2025.
Mikkelin kaupunki on rakentanut mosaiikkimaisen kosteikkoalueen Kovalansuon entiselle turvetuotantoalueelle. Kaupunki on saanut hankkeen toteuttamiseen rahoitusta EU:n Oikeuden mukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Kosteikko on rakennettu vuosien 2024–2025 aikana.
Kosteikoilla kulkee yhteensä 3,5 km mittainen ulkoilureitti, jonka varrelta voi havainnoida erilaista suo- ja metsäluontoa. Polun varrella on näköalapaikkoja ja penkkejä, joista voi seurata kosteikon altailla olevaa linnustoa ja muuta luontoa. Reitti on melko helppokulkuinen mutta ei esteetön. Polku on paikoitellen märkä, jalkineiksi suositellaan kumisaappaita. Alueella ei ole tulipaikkaa koska entiset turvetuotantoalueet ovat paloriskialttiita ympäristöjä. Kuiva turve syttyy helposti ja palo voi levitä ja kyteä maan alla pitkiä aikoja. Koirat ovat tervetulleita alueelle mutta ne tulee pitää kytkettynä. Kosteikolla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatetta. Kaiken mitä tuot mukanasi, viet mennessäsi pois.
Polku lähtee osoitteesta Kajaanintie 13, 51520 Mikkeli. Alueella on pysäköintialue henkilöautoille ja tarvittaessa isommat autot voi pysäköidä viereiselle kääntöpaikalle. HUOM! Navigaattorit ohjaavat toistaiseksi liian pitkälle. Kajaanintien liittymästä on pysäköintialueelle matkaa vain n. 1,3 km ja se on ensimmäinen oikealle kääntyvä liittymä.
Kovalansuon kosteikko on liittynyt Suomen Metsästäjäliiton ja BirdLife Suomen toteuttamaan SOTKA levähdysalueverkostoon. Lisätietoja vesilintuhankkeesta ja Suomen vesilintukannoista osoitteessa: www.vesilinnut.fi. Alueella metsästetään tehostetusti vieraslajeiksi laskettavia pienpetoja supikoiraa ja minkkiä paikallisen metsästysseuran Kalvitsan Erä ry:n toimesta. Kevään ja kesän pesimäaikaan supikoira ja minkki ovat merkittävä uhka maassa pesiville linnuille, kun luonnossa ei ole vielä paljon muuta vaihtoehtoista syötävää. Lisätietoa aiheesta löytyy sivulta www.vieraspeto.fi.
Kovalansuon kosteikkosuunnittelun tavoitteena on vähentää entisen turpeennostoalueen kuormitusta alapuolisille vesistöille sekä lisätä luonnon monimuotoisuutta palauttamalla vesienkäsittelyllä luonnollisen kaltaisia elinympäristöjä. Toteutettuina suunnitteluratkaisut hidastavat veden virtausnopeuksia, lisäävät kiintoaineksien sitoutumista altaiden kasvistoon sekä upotettuun puumateriaaliin sekä lisäävät veteen liuenneiden ravinteiden luonnollista sitoutumista kasvistoon ja pieneliöstöön.
Kosteikkoaltaassa vedestä kiinnittyy vesikasveihin sekä eliöstöön rehevöitymistä lisäävää fosforia ja typpeä. Runsastuva vesikasvusto ja siinä elävät vesiselkärangattomat ovat pohjaeläimistön lisäksi merkittävä ravinnon lähden kohteella runsaana esiintyvälle linnustolle. Kahlaajille ja puolisukeltajasorsille tulevalla kosteikolla tulee olemaan runsaasti ruokaa, suojaa ja poikasympäristöjä. Poikassuojaa voidaan parantaa polveilevalla rantaviivalla sekä saarekkeiden muotoilulla. Suunnittelu- ja vaikutusalue on Mikkelin kaupungin omaisuutta, eikä kaivettavilla tai padottavilla monimuotoisuusaltailla ole haittavaikutuksia naapurikiinteistöjen kuivatukseen.


Kovalansuon entisen turvetuotantoalueen vesiensuojelukosteikko – hanke oli Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Itä-Suomen elinvoimakeskus (Dnro: EURA 2021/902816/09 02 01 01/2023/ESAELY). Hankeaika oli 1.11.2023 – 31.12.2025.
Tukea myönnettiin yhteensä 170 225 euroa alv 0 %. Hankkeen kustannusarvio oli yhteensä 243 600 euroa alv 0 %, josta kunnan rahoitusosuus on 73 375 euroa alv 0 %. Tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista oli enintään 69,88 %.
