Asuminen ja ympäristö

Aloittamisoikeus ennen lainvoimaa

Aloittamisoikeus ennen lainvoimaa

Jos rakennustyöt halutaan aloittaa ennen, kun rakennuslupa on saanut lainvoiman, tulee lupaa aloittamiseen hakea joko lupahakemuksen yhteydessä tai erillisellä luvalla. Hankkeen kuvaus välilehdellä kohdassa poikkeamiset säännöistä kohtaan kirjataan toive rakennustöiden aloittamisesta ennen luvan lainvoimaisuutta perusteluineen. Naapurin kuulemisessa tulee myös edellä mainittu olla kerrottu. Aloittamisesta ennen luvan lainvoimaisuutta peritään taksan mukainen maksu.
Rakennusvalvonnan maksut

Purkamisluvissa ja maisematyöluvissa ei voi hakea aloittamista ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta, jos se tekee muutoksen hakemisen hyödyttömäksi (MRL 144§).

Aloittaminen ennen luvan lainvoimaa vaatii vakuuden asettamisen. Vakuutena käytetään pankkitakausta. Vakuuden määrä määräytyy rakennusvalvonnan sisäisten ohjeiden mukaisesti, joten selvitä hankkeellesi tarvittavan vakuuden suuruus hakemusta käsitelleeltä rakennustarkastajalta hyvissä ajoin hakemuksen vireillä ollessa.