Mielenhyvinvointia ja muutosvoimaa kirjaston myöhäisillassa 24.11.

Kirjastorakennuksen pääovi.

Mikkelin pääkirjastossa toteutetaan 24.11. kello 18–22 Mahdollisuuksien tori -tapahtuma, jonka valtakunnallisena teemana on Muutosvoima. Tapahtuma haastaa pohtimaan, millaisia muutoksia tarvitsemme kestävän kehityksen, globaalien haasteiden, ihmisarvon ja mielenterveyden toteutumiseksi. Torit ovat kaikille avoimia ilmaistapahtumia, joita järjestetään vuosittain noin kahdellakymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Myös mielenterveysviikko näkyy tapahtuman sisällöissä erilaisten taidepajojen, Mikkelin miesteatterin esityksen ja ihmisten kohtaamiseen suunnatun Elävä kirjasto -menetelmän kautta. Elävässä kirjastossa kuka tahansa voi lainata kahvikupposen ääreen elävän ihmisen, jolta voi kysyä esimerkiksi traumaan, taustaan tai erityiseen tarinaan liittyvistä yksityiskohdista ja samalla oppia erilaisuuden ja ihmisen kohtaamisen näkökulmista.

Tori kutsuu myös keskustelemaan yhteiskunnallisista teemoista erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Mikkeli-salissa on nähtävissä ilmaisnäytöksenä Miikka Poutiaisen palkittu dokumenttielokuva Kapinalliset, joka kertoo Elokapina-liikkeestä. Elokuva on kiertänyt lähes kahdellakymmenellä festivaalilla ympäri maailman. Paikalle saapuu myös Elokapinan edustaja.

Tapahtumassa on mahdollisuus päästä vaihtamaan hyväkuntoisia käyttämättä jääneitä vaatteita kierrätyspisteellä. Tällä tavoin tapahtuma ottaa osaa vuosittaiseen Älä osta mitään -päivään, jota vietetään samana päivänä.

Lapsille on luvassa kello 18–19 musiikillinen iltasatutuokio, kun kirjailija-muusikko Sarah Onditi tulee lukemaan Sarah, Afrikan laulujen lapsi -kirjaa sekä laulamaan teoksen kappaleita Keniasta. Kenialais-suomalainen Sarah Onditi säveltää ja sanoittaa musiikkia artistinimellä Sara Sydän. Hän on toiminut pitkään järjestötyössä Keniassa. Lapset pääsevät myös askartelemaan kirjan pohjalta afrikkalaisia eläinkirjanmerkkejä.

Tapahtuman osana toteutetaan Lukuretriitti, jossa lukemiselle raivataan aikaa ja vetäydytään kirjaston tunnelmalliseen tilaan nauttimaan kirjan maailmasta. Lukuretriitti muistuttaa lukemisen roolista hyvinvoinnin, muutoksen ja sivistyksen vaalijana, mutta myös mukavan elämyksellisen tuokion tarjoajana. Lukuretriittiin osallistuville on järjestetty villasukkia, vilttejä ja teetä. Retriitti toteutetaan kello 20–22 ja paikkaan opastetaan kirjaston ala-aulasta.

Tapahtumaa toteuttavat yhdessä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijat, Mikkelin seutukirjasto sekä Mikkelin Maailmankauppayhdistys.