Virtaa Vuoksen vesistölle

Virtaa Vuoksen vesistölle – hanke

Virtaa Vuoksen vesistölle -hankkeen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa nykyaikainen laituriratkaisu (joko olemassa olevaan rakenteeseen tai kokonaan uutena ratkaisuna paikasta riippuen), joka palvelee sähköisten vesikulkuneuvojen lataamista ja tuottaa sähköiset laituripalvelut jo olemassa oleville vapaa-ajan veneille.

Mikkelin kaupunki voi aktiivisesti osallistua hankkeeseen kolmessa lähialueelle rakennettavassa pilottikohteessa (Mikkelin ja Anttolan satamat sekä Ristiinan alue), jotta voidaan testata laiturin tekninen toiminnallisuus, vuokraustoiminnan vetovoima ja asiakaskokemuksen kehittyminen. Hankkeessa toteutettavat kolme kohdetta sijaitsevat maantieteellisesti siten, että niiden välimatkat mahdollistavat pilotoinnin kannalta mielekkäät siirtymät sähköisten kulkuvälineiden testaukseen liittyen sekä esim. uusien matkailutuotteiden kehittämisen. Pilottihankkeen jälkeen malli voidaan monistaa Saimaalle ja muille vesialueille edistäen niiden vesimatkailua ja ratkaisten nykyisten veneiden sähkönsaantihaasteen. Lisäksi hanke tukee kansainvälisen yritystoiminnan myyntitoimintaa mahdollistamalla kokeilun ja kokemukset yritysklusterin kotikaupungissa. Kohderyhminä ovat yritystoiminta, vuokraustoiminta ja yksittäiset veneilijät/kelkkailijat.

Etelä-Savon maakuntaliitto on antanut myönteisen rahoituspäätöksen 12.6.2024 (Dnro: EURA 2021/903788/09 02 01 01/2024/ESAVO).

Hankeaika on 1.4.2024-31.12.2025. Tukea myönnetään yhteensä enintään 248 675 euroa. Hankkeen kustannusarvio on yhteensä 355 250 euroa alv 0 %, josta kunnan rahoitusosuus on 106 575 euroa alv 0 %. Tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on yhteensä enintään 70 %.

Yhteystiedot

Jouni Riihelä, jouni.riihela(at)mikkeli.fi

Pekka Kammonen, pekka.kammonen(at)mikkeli.fi