Tule töihin Mikkeliin, Saimaan kauniiseen kaupunkiin. Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa.
Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.
Mikkelin kaupungilla työskentelee noin 2 200 työntekijää. Haluamme olla yhdessä tekevä työyhteisö, jossa tiimipelaamiseen kuuluvat keskustelu, kunnioitus, luottamus ja salaisuutena nopea syöttöpeli. Arvostamme halua kehittyä ja luoda uutta.
Haluaisitko työskennellä Mikkelin kaupungilla?
Julkaisemme avoimet työpaikat ja keikkatyöt Kuntarekryn kautta ja tapauskohtaisesti alueellisissa ja valtakunnallisissa muissa ilmoituskanavissa, esimerkiksi ammattilehdissä. Tehtäviä haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Täältä löydät Kuntarekryn listauksen kaupungin avoimista työpaikoista (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Tutustu myös kaupunkikonsernin avoimiin työpaikkoihin.
Katso, millaisia työpaikkamahdollisuuksia kaupungilla on juuri nyt
- Haemme osa-aikaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa Kattilansillan päiväkotiin!Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana osa-aikainen (50 %) varhaiskasvatuksen erityisopettajan määräaikainen tehtävä ajalle heti/sopimuksen mukaan – 31.3.2027. Tehtävä sijoittuu Kattilansillan päiväkotiin.Kattilansillan päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää. * Alle 3-vuotiaiden […]
- Kirjastonhoitajaksi Hirvensalmen kirjastoon!Haemme kirjastonhoitajaa Hirvensalmen kirjastoon 2.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.Mikkelin kaupungin kirjastopalvelut hakee kirjastonhoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen. Haussa oleva tehtävä on sijoitettu Hirvensalmen kirjastoon, joka on osa Mikkelin seutukirjastoa. Hirvensalmen kunta ostaa kirjastopalvelut […]
- Kiinnostaako Sinua työ Kaakkois-Suomen lomituspalveluissa?Maatalousyrittäjän lomituspalveluiden tarkoituksena on turvata maatalousyrittäjän harjoittaman kotieläintuotannon keskeytyksetön toiminta vuosiloman ja sijaisavun aikana. Palvelu perustuu Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) ja Mikkelin kaupungin väliseen toimeksiantosopimukseen.Mikkelin kaupungin hallinnoima Kaakkois-Suomen lomituspalvelut tuottaa […]
- Mikkelin kaupunki hakee sijaisia perusopetuksen, lukion ja Otavan opiston opettajien sijaisrekisteriin kesken vuoden täytettäviä sijaisuuksia varten. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat päivästä useisiin kuukausiin. Sijaisia tarvitaan mm. luokanopetukseen, erityisluokanopetukseen sekä perusopetuksen, lukion ja Otavan opiston […]
- Mikkelin kaupunki hakee sijaisia perusopetuksen koulunkäynnin ohjaajien sijaisrekisteriin sijaisuuksia varten. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat päivästä useisiin kuukausiin. Sijaisia tarvitaan mm. luokanopetukseen, erityisluokanopetukseen sekä henkilökohtaisiksi avustajiksi. Sijaiselta edellytetään koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan tai […]
- Kiinnostaako Sinua työ Kaakkois-Suomen lomituspalveluissa?Maatalousyrittäjän lomituspalveluiden tarkoituksena on turvata maatalousyrittäjän harjoittaman kotieläintuotannon keskeytyksetön toiminta vuosiloman ja sijaisavun aikana. Palvelu perustuu Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) ja Mikkelin kaupungin väliseen toimeksiantosopimukseen.Mikkelin kaupungin hallinnoima Kaakkois-Suomen lomituspalvelut tuottaa […]
- Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa tarvitaan luotettavia sijaisia päiväkoteihin, joissa työskentelee yhteensä yli 400 kasvatusalan ammattilaista. Varhaiskasvatuksen opettajan, lastenhoitajan ja erityisvarhaiskasvatuksen avustajan sijaisuudet voivat olla pituudeltaan yhdestä päivästä aina pidempiin määräaikaisiin tehtäviin. Voit olla joko […]
- Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään Vilttihattu päiväkotiin 21.9.2026 alkaen!Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä. Tehtävä sijoittuu Vilttihattu päiväkotiin. Työyksikkö voi muuttua työsuhteen aikana.Vilttihattu päiväkoti on auki 24/7 lasten tarvitsemien […]
- Kiinnostaako Sinua työ Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluissa? Voit olla joko alalle opiskeleva, jo valmistunut tai kokenut ammattilainen. Kohteita, joihin voit sijoittua, on tarjolla laajasti koko Mikkelin alueella. Asiakaskuntamme monista tarpeista johtuen, meillä […]